Viikon vieraana Pirkkalaisessa 3.9.2014   (otsikkoa muutettu)

Jatkosodan päättymisestä 70 vuotta

Syyskuun 4. on murheen päivä. Silloin on kulunut 70 vuotta Suomen ja Neuvostoliiton välisen jatkosodan päättymisestä. Sotiin syytön Suomi joutui toistamiseen taipumaan häikäilemättömän vihollisen edessä kohtuuttomiin rauhanehtoihin. Suomi menetti 12 %  alueistaan ja joutui etsimään 430 000 asukkaalle uudet asuinsijat. Sotakorvaukset ja muut rauhan ehdot koettiin kohtuuttomiksi siksikin, koska vihollinen torjuttiin kauaksi ennen uutta rajalinjaa.  Alkoi karjalaisten toinen evakkotie juuri uudelleen rakennetuilta kotikonnuilta.

Siirtoväen asuttaminen sodan runtelemassa maassa oli valtava operaatio.  Valtion sijoitussuunnitelma koski varsinaisesti maatalousväestöä.  Maa- ja metsätaloudesta sai toimeentulonsa 56 % evakoista.. Siirtoväki sijoitettiin pääosin Haapamäki- Kajaani - linjan eteläpuolelle suomenkielisille alueille. Kannaksen väki  asutettiin Helsingistä yhtä kauas, kuin heidän tilansa olivat olleet Viipurista.  Laatokan Karjalan asukkaat sijoitettiin vastaavasti samalle etäisyydelle Jyväskylästä, kuin heidän asuinpaikkansa oli ollut Sortavalasta.   Uusien asutustilojen ideana oli, että uusi kotiseutu muistuttaisi paljon entisiä seutuja, ja kylien asukkaat voisivat edelleen asua lähellä toisiaan. Sijoituksissa ei täysin onnistuttu ja monet hankkivat jopa kyläkunnittain muualta suotuisampia tiloja. Kaupunkilaisväestö hakeutui suuriin asutuskeskuksiin.

Hämeen lääni otti vastaan eniten evakkoja peräti 74 000 henkilöä.  Tampereella asui v. 1948  lähes 10 000 siirtokarjalaista, joista n. puolet oli Viipurista. Teollisuuden vetovoiman ansiosta Tampereelle ja ympäristökuntiin muutti väkeä kaikkialta luovutetulta alueelta.  Hämeeseen muodostui monien luovutettujen pitäjien asukaskeskittymiä. Esimerkiksi Sakkolan evakoista asuu yli 40 % Pirkanmaalla. Rauhansopimus vahvistettiin v.1947 ja luovutetun alueen kunnat ja seurakunnat lopetettiin v. 1948 -1949 aikana. Lopullinen sinetti uudelle kotiseudulle oli lyöty. Useat kunnat saivat jopa neljäsosan asukkaistaan Karjalasta.

 Karjala-seuroja perustettiin sotien jälkeen miltei joka kuntaan. Yhdistysten toiminta muuttui alkuaikojen talous- ja sosiaalipainotteisuudesta enemmän kulttuuripainotteisuuteen. Nyt seurat tekevät Karjalaa tunnetuksi sekä vaalivat ja kehittävät karjalaista kulttuuria. Järjestö on avoin kaikille Karjala-asioista kiinnostuneille. Karjalan Liitossa on yli 30 000 henkilöjäsentä. Nykyinen jäsenkunta on valtaosin syntynyt uusien rajojen sisäpuolella.  Kiinnostus juuriin tuo uusia jäseniä.

Sodasta kärsi karjalaisten lisäksi koko kansa.  Sotiemme seuraus oli n. 90 000 kaatunutta, n. 200 000, haavoittunutta, n. 50 000 orpoa, n. 30 000 leskeä ja kymmeniä tuhansia sotalapsia. Sodan päättymisen muistopäivänä kannattaa miettiä uhrauksia, joita vanhempamme ovat tehneet isänmaamme pelastamiseksi. Voimme olla kiitollisia myös jälleenrakentamisesta, sodan jälkeisestä rauhasta, ja rauhantyöstä, jota kansakuntamme on tehnyt.

 Viimeaikaiset selkkaukset Ukrainassa luovat synkkiä pilviä tulevaisuuteen. Avoin raja, vuoropuhelu ja vapaa kauppa olisivat kaikkien etu. Keskustelua Karjalasta ei kaada Ukraina eikä kylmä Venäjän tuuli. Karjalaisuus, yhteisöllisyys ja elämänmyönteisyys kantavat elämäämme kohti tulevaisuutta.

Matti Pirhonen,  Karjalaisseurojen Tampereen piiri ry:n hallituksen jäsen

Mielipidekirjoitus Aamulehti 12.9.2014 ( otsikko muutettu, hieman lyhennetty)

Jatkosodan seurauksena raskaat rauhanehdot

On kulunut 70 vuotta jatkosodan päättymisestä. Sotiin syytön Suomi joutui toistamiseen taipumaan häikäilemättömän vihollisen edessä kohtuuttomiin rauhanehtoihin. Suomi etsi uudet asuinsijat 430 000 luovutetun alueen asukkaalle. Sotakorvaukset ja muut rauhan ehdot koettiin kohtuuttomiksi ja aiheettomiksi myös siksi, että vihollinen torjuttiin kauaksi ennen uutta rajalinjaa.  Alkoi karjalaisten toinen evakkotie juuri uudelleen rakennetuilta kotikonnuilta.

Siirtoväen asuttaminen sodan runtelemassa maassa oli valtava operaatio. Maaseudun evakot sijoitettiin pääosin Haapamäki- Kajaani - linjan eteläpuolelle suomenkielisille alueille.   Uusien asutustilojen ideana oli, että uusi kotiseutu muistuttaisi paljon entisiä seutuja, ja kylien asukkaat voisivat edelleen asua lähellä toisiaan. Sijoituksissa ei täysin onnistuttu. Monet hankkivat kyläkunnittain muualta suotuisampia tiloja. Kaupunkilaisväestö hakeutui suuriin asutuskeskuksiin.

Hämeen lääni otti vastaan eniten evakkoja peräti 74 000 henkilöä.  Tampereella asui v. 1948 lähes 10 000 siirtokarjalaista, joista noin puolet oli Viipurista. Teollisuuden vetovoiman ansiosta Tampereelle ja ympäristökuntiin muutti väkeä kaikkialta luovutetulta alueelta.  Rauhansopimus vahvistettiin Pariisissa v.1947.   Lopullinen sinetti evakkojen uudelle kotiseudulle oli lyöty. Useat kunnat saivat neljäsosan asukkaistaan Karjalasta.

Karjala-seuroja perustettiin siirtoväen yhdyssiteeksi miltei joka kuntaan. Seurojen toiminta muuttui alkuaikojen talous- ja sosiaalipainotteisuudesta nykyiseen kulttuuripainotteisuuteen.  Nyt jäsenkunta on jo valtaosin sodan jälkeen syntynyttä. Juuret Karjalassa on yli miljoonalla suomalaisella.

Positiivisesta näkökulmasta siirtoväen tulo ja sotakorvausten sysäyksestä voimistunut teollisuus avasivat tien nykyiselle hyvinvoinnille. Työvoimaa tarvittiin kaikkialla. Karjalainen vilkkaus ja hämäläinen harkitsevaisuus lienevät edelleen oivallinen pari innovatiivisessa nyky-yhteiskunnassa.

Sodista kärsi karjalaisten lisäksi koko kansa.  Seurauksena oli yli 90 000 kaatunutta, n. 200 000, haavoittunutta, n. 50 000 orpoa,  n. 30 000 leskeä ja kymmeniä tuhansia siirrettyjä sotalapsia.  Sodan päättymisen muistopäivinä kannattaa miettiä uhrauksia, joita vanhempamme ovat tehneet isänmaamme pelastamiseksi. Voimme olla kiitollisia myös jälleenrakentamisesta, sodan jälkeisestä rauhasta ja rauhantyöstä, jota kansakuntamme on tehnyt.

Viimeaikaiset selkkaukset Ukrainassa luovat synkkiä pilviä tulevaisuuteen.  Hyvien suhteiden ohella tarvitsemme vahvoja ja kehittyneitä puolustusvoimia koko maan turvaamiseksi.  Vanhempiemme viime sotien uhraukset eivät saa unohtua.

Matti Pirhonen

 Pirkkala

mielipidekirjoitus Aamulehti maaliskuu 2014  (hieman muutettu)

Vastavuoroisuutta  maanhankintaan Karjalassa

Maaliskuun 13. on murheen päivä. Tuolloin on kulunut 74 vuotta siitä, kun talvisotaan syytön  Suomi joutui taipumaan pakkorauhaan Neuvostoliiton kanssa. Raskaissa rauhanehdoissa Suomi menetti 11 % pääosin vauraita alueita ja joutui etsimään yli 400 000 asukkaalle uudet asuinsijat. Rauha koettiin kohtuuttomaksi, koska hyökkäys torjuttiin kauaksi ennen uutta rajalinjaa. Alkoi karjalaisten murheen tie ja reilun vuoden päästä uusi sota lisämenetyksin. Kaipuu luovutetuille alueille ei kuole koskaan.

Presidentti Urho Kekkonen yritti neuvotella osaa Karjalaa takaisin. Tulos oli vain Saimaan kanavan vuokrasopimus.  Myöhemmin etsikkoaika olisi ollut Neuvostoliiton hajotessa, mutta silloinen valtiojohto ei rohjennut pyytää maata takaisin eikä ehdottaa kauppoja.

Raja aukesi matkailulle 1990-luvun alussa. Myöhemmin jotkut evakkojen jälkeläiset ovat onnistuneet vuokraamaan entisiltä kotikonnuiltaan mökkipalstoja, viljelysmaata tai jopa ryhtyneet yrittäjiksi.  Suomalaisten paluu rajan taakse kotiseudulleen tyrehtyi joitain vuosia sitten, kun Venäjä rajoitti maanhankintaa rajavyöhykkeellä ulkomaalaisilta.  Sitä vastoin venäläiset ovat vapaasti saaneet hankkia kiinteistöjä Suomesta. Kiinteistöomistus Kaakkois-Suomessa on luisumassa venäläisten käsiin.

Kansanedustat ovat äsken kartoittaneet mahdollisuutta estää lakisääteisesti maan myyntiä EU:n ulkopuolelle. Tämän tarkoitus olisi rajoittaa lomakiinteistöjen siirtymistä venäläiseen omistukseen.  Vastavuoroisuutta maanhankinnassa on yritetty jo vuosia. Suomella on nyt raskaat keinot käytössä.

Oman erikoisen mausteen tähän soppaan on tuonut Ukrainan tilanne. Ruplan arvo on romahtanut ja venäläiset turistit vähentyneet Lappeenrannassa. EU hautoo pakotteita Venäjää vastaan.

Suomi on ollut suurvaltojen valtapolitiikan väline historian kulussa. Nykyisin kauppa tuo vaurautta ja on vaarallista sekoittaa siihen valtapolitiikkaa. Keskustelu Karjalasta on murrosvaiheessa.  Luovutetulla alueella syntynyt sukupolvi on katoamassa. Neuvostoliiton hajotessa ja vapaan keskustelun avautuessa vanhat traumat purkautuivat kirjoittelussa kärkevästi. Samaan aikaan on noussut Karjala-keskusteluun myös ajatus Venäjän ja Suomen yhteisistä hyödyistä mahdollisessa palautusasiassa.

Neuvotteluja on varovasti yritetty avata, mutta kahvikuppikeskustelua pidemmälle ei ole edistytty.  Syy keskustelun tyrehtymiseen on siinä, että vastapuoli ei halua tai ei ole kiinnostunut.  Onhan heillä rauhansopimus kourassaan ja vastaus on tyly. Kiinnostuksen herättämiseen tarvitaan rohkeita aloitteita. Suomalaisten menestys tulevaisuudessa ovat innovatiiviset ratkaisut, korkea teknologia, tietotaito ja ympäristöosaaminen. On etsittävä molempien hyötyjä.  Ehkä Karjala voisi olla jossain muodossa mukana.

Vaikka maailma luisuisikin kylmään sotaan ja Suomi tulkittaan eri leiriin kuin Venäjä, niin siitä huolimatta olemme olleet ja olemme aina Venäjän naapuri. Uhassa piilee myös mahdollisuus.  Karjala on ollut kautta historian kahden valtapiirin raja. Suljettu raja ja vuorovaikutuksen puute ei ole kenenkään etu. Toivottavasti juuriltaan yli miljoonalle siirtokarjalaiselle raja on avoin ja tarjoaa mahdollisuuden maanhankintaan myös Venäjän puolelta Karjalaa.

Kaipuuta Karjalaan ei kaada Ukraina eikä jäätävät tuulet Venäjällä.

Matti Pirhonen

Pirkkala

Karjala-keskustelu ja -tietosivu

Vastavuoroisuutta Karjala-keskusteluun

Viime kuukausien aikana on lehdistössä käyty keskustelua suomalaisten mahdollisuudesta ostaa maata luovutetun Karjalan alueelta vastavuoroisesti venäläisten maakaupoille Suomessa.  Keskustelun käynnisti jo 10 vuotta Venäjällä vireillä olleen päätöksen vahvistaminen, jossa määriteltiin ne rajaseudun alueet, mistä ulkomaalaiset eivät voi hankkia maata. Pääosa Suomen lähialueesta on kieltoaluetta.  Mielestäni tähän monitahoiseen asiaan tarvitaan laajaa historiallista, eettistä ja taloudellista näkemystä.

Eniten suomalaisia huolestuttavat venäläisten ostamat tuhannet loma-asunnot ja tontit.  Näillä varakkaiden venäläisten maakaupoilla on Suomen historiassa vanha perinne. Jo 1900-luvun alussa tsaarin ajan rikkaat pietarilaiset asustivat kesäaikaan Karjalan kannaksen pitäjissä.  Venäläisiä oli kesäisin joissain kunnissa jopa puolet asukkaista. Silloin mietittiin, miten venäläistä asutusta voitaisiin säädellä.  Tilanne näyttää nyt samanlaiselta monissa Karjalan ja Savon kunnissa.

Pelkona on, että nämä uudet asukkaat alkavat vaatia kunnallisia peruspalveluita ja venäjän kielen virallistamista asioinnissa. Myös tapojen ero ja tonttien raju hinnannousu paikallisten ulottumattomiin mietityttävät. Keskustelussa kuitenkin usein unohtuu, että loma-asukkaat ovat välttämättömiä monen kunnan yrittäjien toimeentulolle. 

Venäjän ulkomaalaisiin kohdistuva rajaseutua koskeva ostorajoitus kummastuttaa suomalaisia.  Odotamme vastavuoroisuutta. Emme voi rajoittaa Euroopan Unionin kansalaisten oikeutta hankkia maata Suomesta.  Sen sijaan EU:n ulkopuolisille kansalaisille voitaisiin säätää maanhankintaa kieltävä laki.

Mielestäni Venäjällä Suomea käsitellään kuin muutakin EU:ta, ja hyvien naapuruussuhteiden sympatiaa ei tunneta muuta kuin juhlapuheissa.  Näin emme helposti saa mitään erityiskohtelua rajaseutuasiassa. Voimme myös tarkastella, onko suomalaisilla ollut tähänkään asti todellisia mahdollisuuksia hankkia tontteja Venäjän puolelta.  Todennäköisesti luovutetun Karjalan investointien epävarmuustekijät ohjaavat venäläisiäkin hankkimaan kiinteistöjä Suomesta.  Myös selkeään maarekisteriin tottuneita suomalaisia arveluttaa riskialtis ja hankala rajantakainen tontin hankinta.

 Asioita Moskovasta katsottuna Karjala on takamaata ja alueen kehittämiseen tarvittaisiin paikallista panostusta. Suomalaisilla Laatokan rantatonttien ostajilla olisi mahdollisuus tuoda vaurautta alueen venäläisille.  Pakkoluovutettujen alueitten evakot ovat poistumassa keskuudestamme ja vähitellen kotiseutumatkailu Karjalaan vähenee. Vuorovaikutuksen jatkumiseksi jälkipolvien olisi jo aika saada ostaa pala Karjalaa takaisin. Yli miljoonan juuriltaan siirtokarjalaisen joukossa lienee ostopotentiaalia.

 Suomalaiset yrittävät saada perintötilojaan haltuunsa vuokraamalla, perustamalla yrityksiä tai ostamalla.   Osto näyttää takkuiselta, mutta yrityksen nimiin tontinhankintaa kannattaa tutkia.  Myöskään Luovutetun Karjalan palautus ei neuvotteluhaluttomuudesta johtuen ole vielä mahdollista.  Monet siirtokarjalaiset ja heidän jälkeläisensä ottaisivat tilat takaisin.  Kuitenkin vuokraaminen ja ostaminen eivät käy kaikille periaatteesta.  Ken sitä väkisin vietyä omaisuutta takaisin ostaisi?

Vastavuoroisuus on vähintä, mitä naapurilta voidaan pyytää. Kas tässä on teema eduskuntaan pyrkiville.

Matti Pirhonen

Pirkkala

Mielipidekirjoitus Aamulehdessä 15.7.2011 (otsikkoja muutettuna)

Karjala-keskustelu kansallisessa ja kansainvälisessä valossa

Aamulehden toimittajan ............ osuva kirjoitus ( AL su asiat 3.7.) aloitti odotetun Karjala-keskustelun ..............mielipidekirjoituksen saattelemana  (AL 10.7). Mielestäni Karjala-keskustelun tulisi  olla  muutakin kuin ulkopoliittisen linjan ja palautusjärjestöjen mittelö.  Kolmas keskustelun linja on kiihkoilematon, asiallinen ja aktiivinen tie, jota Karjalan Liitto ja sen noin 500 jäsenseuraa kulttuurityön  ohella ajavat.

Monesti keskustelussa virheellisesti väitetään, että Suomen aluemenetysten syynä oli jatkosodan sotilaallinen yhteistyö Saksan kanssa.  Kuitenkin vuotta aikaisemmin talvisotaan täysin syytön Suomi joutui taipumaan Neuvostoliiton aluevaatimuksiin, jotka olivat yli kaksi kertaa suuremmat, mitä rintamalinjat olisivat edellyttäneet. Jatkosodan torjuntavoitosta huolimatta rauhanehdot olivat alueluovutuksena pääosin talvisodan menetysten jatke Petsamolla lisättynä.  Evakkoon joutui näin lähtemään yli 400 000 henkilöä.

Sotien aikana ja jälkeen valtakuntamme päättäjät ovat tehneet Karjalaa koskevat ratkaisunsa sen hetkisen parhaan tietämyksen ja harkinnan mukaan. Voimme olla melko varmoja siitä, että näissä olosuhteissa mikään muu ratkaisu ei olisi ollut meille parempi.  Uusien sukupolvien on vaikea astua sen ajan saappaisiin.

Presidentti Urho Kekkonen on varmasti yrittänyt parhaansa Karjalan palautuksessa.  Olosuhteet Neuvostoliitossa vain muuttuivat epäsuotuisiksi.  Neuvostoliiton romahtaessa olisi toki ollut mahdollisuus jonkinlaiseen kauppaan Karjalasta. Mutta olisiko kansa ollut siihen valmis?  Kuka sitä väkisin vääryydellä vietyä takaisin ostaisi?   Ehkä siinä on ”jossittelun” paikka.

Karjala-keskustelua alettiin käydä täysillä Neuvostoliiton hajottua.  Aluksi keskustelu oli trauman purkua, mutta samalla ilmestyi palautusjärjestöjä.  Ilman uusien ryhmien idealismia keskustelu vähitellen todennäköisesti näivettyisi.  Karjala-seurojen toiminta myös sai lisää virikkeitä toimintaansa ottamalla kantaa asialliseen Karjala-keskusteluun.

Tuliko Suomen liittyessä EU:iin jotain rajoitteita rajakysymykseen – vastausta on vaikea löytää.  Ehkä asia olisi tieteellisen tutkimuksen arvoinen.  Kuka sanoi mitä? Mitkä olivat asiakirjakokonaisuudet?  Joka tapauksessa mielestäni suurin EU-haitta on se, että rajakysymyksen käsittely Suomen ja Venäjän välillä on vaikeampaa kahden kesken.  Neuvottelulinja tulisi ensin yhdenmukaistaa EU:n kanssa.

Vaikka ETYJ- sopimuksen puitteissa voisimme neuvotella rajojen siirrosta, pitäisi halukkuutta olla myös Venäjän puolella.  Siellä tätä Karjala-kysymystä ei ole.  Rajakysymyksiä olisi EU:n ja Venäjän alueella loputtomiin, kuten Saksalla, Virolla, Puolalla, Valkovenäjällä, Romanialla jne. Pelkästään Saksalla on luovuttamiltaan alueilta sotapakolaisia miljoonittain.  Ehkä tässä on suurin este rajojen siirrolle.

Vaikeuksista ja historian kulusta huolimatta Karjala-keskustelua pitää jatkaa virallisella, eri seurojen ja kansalaisten taholla.  Rajoja pitää madaltaa.  Viimeaikaiset rajaseutumaksut, rajoitukset ja maanhankinnan rajoittaminen eivät ole hyvä merkki Venäjältä. Ehkä vielä joskus olosuhteet muuttuvat rajakysymyksessä karjalaisille myönteisiksi.  Kaipuu kotiseutuun säilyy karjalaisessa kulttuurissa.

Matti Pirhonen

Pirkkala