Yhteystiedot

Matti Pirhonen
Pariladonkuja 2
33920 Pirkkala
0503202890

KUNTA- JA ALUEVAALIT 2025 EHDOKKAANA

Lauantai 15.3.2025 - Matti Pirhonen


MIELIPIDEKIRJOITUS 26.03.2025 KUNTA- JA ALUEVAALI/PIRKKALAINEN

Mielipide paikallislehdet lyhennetty maaliskuu 2025

Vain tehokkaalla Pirhan taloudella voidaan turvata lähipalvelut

Aluevaltuusto pyörittää lähes 3 miljardin euron vuosibudjettia ja työllistää suoraan noin 20 000 henkilöä. Pirhan talous on tuottanut alijäämää, mikä onneksi viime vuonna on hieman korjaantunut. Tulevina vuosina on löydettävä keinot turvata palvelut.

Ylintä päätäntävaltaa käyttää hyvinvointialueen aluevaltuusto. Valtuuston   tärkein tehtävä on alueen strategian laatiminen ja hallituksen nimeäminen.  Näin alkaa työ käytettävissä olevan organisaation tukemana palveluiden järjestämiseksi.   Valtuutetun työ on johtamistyö, johon vaaditaan laajaa alan tuntemista, ymmärrystä suuren organisaation toimintatavoista ja yhteistyökykyä.

Valtuusto viime kädessä päättää sekä taloudesta että toiminnasta.  Valtion antama rahamäärä ja kertyvät palvelumaksut eivät riitä palvelutarpeen tyydyttämiseen.  Avainasia turvata palvelut on löytää keinot kustannusten alentamiseen.  Kustannuksista suurin vuonna 2023 oli hankinnat, joiden osuus hyvinvointialueen kuluista oli 57 %.  Euroina tämä on 1,56 miljardia. Pirhalla on 4 340 tavaroiden ja palveluiden toimittajaa.  Vähäiselläkin hankintojen tehostamisella voidaan saavuttaa kymmenien miljoonien säästö.  

Hankintojen tehostamisen lisäksi organisaation kehittämisellä säästetään. Palkoissa sen sijaan on vain nousupaineita ja niihin ei voi juuri kajota.  Töiden uudelleenjärjestely esimerkiksi moniammattilaisia tiimejä muodostamalla voisi tuoda tehokkuutta ja vaikuttavuutta niin hallinnon kuin asiakkaan näkökulmasta.

Lähipalvelut ja ikääntyvien hoito ovat heikentyneet aluehallintoon siirryttäessä.  Näistä huomattavimmat ovat yöpäivystysten siirtymät kauemmaksi, kuntouttavan päivätoiminnan lakkauttaminen iäkkäille ja hoivapaikan löytäminen asiakkaan läheltä. Näihin olisi saatava korjaus. Yhteiskunnalle ja ihmiselle tulee paljon ongelmia, jos sairautta tai kuntoutusta ei hoideta ajoissa. Sosiaalinen kontakti on tärkeimpiä ominaisuuksia hoidon onnistumiselle, eikä sitä saa sivuuttaa automaatiota kehitettäessä. Seurauksena on ennenaikainen laitos- tai sairaalapaikka. Kotihoito ja yhteisöllinen asuminen voi olla kymmenen kertaa edullisempaa kuin tehostettu palveluasuminen tai jopa turha sairaalapaikka.

Mistä sitten rahat ihmistä lähellä oleviin palveluihin?  Alueiden lähipalvelut pelastetaan taloutta, organisaatiota ja hankintoja tehostamalla ilman veronkorotuksia. Kansalaisyhteiskunnassa on tärkeää saada päätöksentekijöiksi asiantuntijoita laaja-alaisesti. Aluevaltuuston toimivallan huomioiden valtuustoehdokkaan tietämys talouden, hankintojen ja hyvinvointialan kentästä on avainasia.

 

Matti Pirhonen

Aluevaaliehdokas  (Kesk.)

 

 

 

Vain tehokkaalla Pirhan taloudella voidaan turvata lähipalvelut

Aluevaltuusto pyörittää lähes 3 miljardin euron vuosibudjettia ja työllistää suoraan noin 20 000 henkilöä. Pirhan talous on tuottanut alijäämää, mikä onneksi viime vuonna on hieman korjaantunut. Tulevina vuosina on löydettävä keinot turvata palvelut.

Ylintä päätäntävaltaa käyttää hyvinvointialueen aluevaltuusto. Valtuuston   tärkein tehtävä on alueen strategian laatiminen ja hallituksen nimeäminen.  Näin alkaa työ käytettävissä olevan organisaation tukemana palveluiden järjestämiseksi.   Valtuutetun työ on johtamistyö, johon vaaditaan laajaa alan tuntemista, ymmärrystä suuren organisaation toimintatavoista ja yhteistyökykyä.

Valtuusto viime kädessä päättää sekä taloudesta että toiminnasta.  Valtion antama rahamäärä ja kertyvät palvelumaksut eivät riitä palvelutarpeen tyydyttämiseen.  Avainasia turvata palvelut on löytää keinot kustannusten alentamiseen.  Kustannuksista suurin vuonna 2023 oli hankinnat, joiden osuus hyvinvointialueen kuluista oli 57 %.  Euroina tämä on 1,56 miljardia. Pirhalla on 4 340 tavaroiden ja palveluiden toimittajaa.  Vähäiselläkin hankintojen tehostamisella voidaan saavuttaa kymmenien miljoonien säästö.  

Hankintojen tehostamisen lisäksi organisaation kehittämisellä säästetään. Palkoissa sen sijaan on vain nousupaineita ja niihin ei voi juuri kajota.  Töiden uudelleenjärjestely esimerkiksi moniammattilaisia tiimejä muodostamalla voisi tuoda tehokkuutta ja vaikuttavuutta niin hallinnon kuin asiakkaan näkökulmasta.

Lähipalvelut ja ikääntyvien hoito ovat heikentyneet aluehallintoon siirryttäessä.  Näistä huomattavimmat ovat yöpäivystysten siirtymät kauemmaksi, kuntouttavan päivätoiminnan lakkauttaminen iäkkäille ja hoivapaikan löytäminen asiakkaan läheltä. Näihin olisi saatava korjaus. Yhteiskunnalle ja ihmiselle tulee paljon ongelmia, jos sairautta tai kuntoutusta ei hoideta ajoissa. Sosiaalinen kontakti on tärkeimpiä ominaisuuksia hoidon onnistumiselle, eikä sitä saa sivuuttaa automaatiota kehitettäessä. Seurauksena on ennenaikainen laitos- tai sairaalapaikka. Kotihoito ja yhteisöllinen asuminen voi olla kymmenen kertaa edullisempaa kuin tehostettu palveluasuminen tai jopa turha sairaalapaikka.

Mistä sitten rahat ihmistä lähellä oleviin palveluihin?  Alueiden lähipalvelut pelastetaan taloutta, organisaatiota ja hankintoja tehostamalla ilman veronkorotuksia. Kansalaisyhteiskunnassa on tärkeää saada päätöksentekijöiksi asiantuntijoita laaja-alaisesti. Aluevaltuuston toimivallan huomioiden valtuustoehdokkaan tietämys talouden, hankintojen ja hyvinvointialan kentästä on avainasia.

 

Matti Pirhonen

Aluevaaliehdokas  (Kesk.)

 

 

 

ALUEVAALIKIRJOITUS PAIKALLISLEHDET PIRKANMAA MAALISKUU 2025

Vain tehokkaalla Pirhan taloudella voidaan turvata lähipalvelut

Aluevaltuusto pyörittää lähes 3 miljardin euron vuosibudjettia ja työllistää suoraan noin 20 000 henkilöä. Pirhan talous on tuottanut alijäämää, mikä onneksi viime vuonna on hieman korjaantunut. Tulevina vuosina on löydettävä keinot turvata palvelut.

Ylintä päätäntävaltaa käyttää hyvinvointialueen aluevaltuusto. Valtuuston   tärkein tehtävä on alueen strategian laatiminen ja hallituksen nimeäminen.  Näin alkaa työ käytettävissä olevan organisaation tukemana palveluiden järjestämiseksi.   Valtuutetun työ on johtamistyö, johon vaaditaan laajaa alan tuntemista, ymmärrystä suuren organisaation toimintatavoista ja yhteistyökykyä.

Valtuusto viime kädessä päättää sekä taloudesta että toiminnasta.  Valtion antama rahamäärä ja kertyvät palvelumaksut eivät riitä palvelutarpeen tyydyttämiseen.  Avainasia turvata palvelut on löytää keinot kustannusten alentamiseen.  Kustannuksista suurin vuonna 2023 oli hankinnat, joiden osuus hyvinvointialueen kuluista oli 57 %.  Euroina tämä on 1,56 miljardia. Pirhalla on 4 340 tavaroiden ja palveluiden toimittajaa.  Vähäiselläkin hankintojen tehostamisella voidaan saavuttaa kymmenien miljoonien säästö.  

Hankintojen tehostamisen lisäksi organisaation kehittämisellä säästetään. Palkoissa sen sijaan on vain nousupaineita ja niihin ei voi juuri kajota.  Töiden uudelleenjärjestely esimerkiksi moniammattilaisia tiimejä muodostamalla voisi tuoda tehokkuutta ja vaikuttavuutta niin hallinnon kuin asiakkaan näkökulmasta.

Lähipalvelut ja ikääntyvien hoito ovat heikentyneet aluehallintoon siirryttäessä.  Näistä huomattavimmat ovat yöpäivystysten siirtymät kauemmaksi, kuntouttavan päivätoiminnan lakkauttaminen iäkkäille ja hoivapaikan löytäminen asiakkaan läheltä. Näihin olisi saatava korjaus. Yhteiskunnalle ja ihmiselle tulee paljon ongelmia, jos sairautta tai kuntoutusta ei hoideta ajoissa. Sosiaalinen kontakti on tärkeimpiä ominaisuuksia hoidon onnistumiselle, eikä sitä saa sivuuttaa automaatiota kehitettäessä. Seurauksena on ennenaikainen laitos- tai sairaalapaikka. Kotihoito ja yhteisöllinen asuminen voi olla kymmenen kertaa edullisempaa kuin tehostettu palveluasuminen tai jopa turha sairaalapaikka.

Mistä sitten rahat ihmistä lähellä oleviin palveluihin?  Alueiden lähipalvelut pelastetaan taloutta, organisaatiota ja hankintoja tehostamalla ilman veronkorotuksia. Kansalaisyhteiskunnassa on tärkeää saada päätöksentekijöiksi asiantuntijoita laaja-alaisesti. Aluevaltuuston toimivallan huomioiden valtuustoehdokkaan tietämys talouden, hankintojen ja hyvinvointialan kentästä on avainasia.

 

Matti Pirhonen

Aluevaaliehdokas  (Kesk.)

 

----------------------------------------------

 

Hyvä sivustollani vieraileva!
Pirkkalassa 24.03.2025
eistoa ja kirjoituksia tällä sivulla ja myös kuntapoliittisia tavoitteitani koskevalla sivulla.  Huomatkaa, että sivuila en ole poistanut vahaa aineistoa, ja viimeisimmät kirjoitukset ovat ajankohtaisia ja koskevat erityisesti vaaleja v. 2025
PIRKKALAN KESKUSTAN VAALIOHJELMA 2025

(Edeltävä kirjoitus on henkilökohtainen vaaliteemakirjoitus)

PIRKKALAN KESKUSTAN KUNTAVAALIOHJELMA 2025


PIRKKALAN KESKUSTA – KUNTAVAALIOHJELMA 2025
Pirkkalan Keskusta haluaa rakentaa kunnan tulevaisuutta niin, että jokainen
kuntalainen tuntee asuinalueensa elinvoimaiseksi ja houkuttelevaksi. Kuntamme
menestys perustuu alueiden tasapainoiseen kehittämiseen, palveluiden
mutkattomaan saatavuuteen, asukkaiden hyvinvoinnista huolehtimiseen ja
luonnonläheisyyden vaalimiseen. Hyvin hoidettu kuntatalous takaa edellytykset
säilyttää ja kehittää laadukkaita palveluita kuntalaisille. Poliittinen, parlamentaarinen
ja demokraattinen asioiden valmistelu on palautettava päätöksenteon
kulmakiveksi. Näillä periaatteilla haluamme olla rakentamassa Pirkkalaa, jossa on lumovoimaa!


KUNTALAISTEN TARPEITA JA TOIVEITA KUNNIOITTAVA KAAVOITUS,
MAA- JA ASUNTOPOLITIIKKA
Perustana on monipuolinen ja hallittu kasvu huomioiden koko kunnan ja kuntalaisten toiveet ja tarpeet. Kehitystoimet ja resurssit tulee jakaa tasaisesti kaikkialle, ei vain tietyille alueille. Vehreys, turvallisuus ja yleinen viihtyvyys on pidettävä suunnitelmien punaisena lankana. Kilpailukykyisestä tonttitarjonnasta on huolehdittava. Vahvistetaan niin pientalorakentajien kuin yritystenkin toimintamahdollisuuksia joustavilla, ketterillä ja asiakaslähtöisillä kaavaratkaisuilla sekä lupa- ja kaavaprosessien nopeudella.
Minimoidaan rakentamiseen tarvittavien lupien määrä. Luodaan rakentamiseen
liittyen Pirkkalaan sujuva palvelumalli. Metsäekologista verkostoa, virkistys- ja viheralueita suunniteltaessa on otettava maanomistajat ja heidän edunvalvontansa mukaan alusta alkaen. Maaseutumaiselle ja metsäisille kunnan osille on luotava oma elinvoima- ja kehitysohjelma, jossa huomioidaan omaisuudensuojakysymykset. Puskiaisten oikaisua emme puolla. Koko kunnan kehittäminen: Kehitystoimet ja resurssit tulee jakaa tasaisesti kaikkialle, ei vain tietyille alueille. Näin ehkäistään eriarvoistumista, säilytetään asuinalueiden houkuttelevuus ja taataan asuntotuotannon monipuolisuus. Kehätien eteläpuoli elinvoimaisena: Maaseutumaisen Pirkkalan kehittäminen varmistaa, että koko Pirkkala pysyy vetovoimaisena eikä jää muiden kasvavien kuntien varjoon.


Harkittu kasvu: Raitiotie ja muut suuret kehityshankkeet huomioidaan osana
suunnitelmallista kasvua tasapaino säilyttäen.
Monipuolinen asuntotuotanto: Tarjontaa tulee lisätä eri elämänvaiheisiin sopivilla
ratkaisuilla, huomioiden haja-asutusalueet ja yksityiset maanomistajat.
Pientaloille kiintiö: Tarjoamalla riittävästi pientalotontteja varmistetaan, ettei
lapsiperheitä menetetä naapurikuntiin.
Rakennusvalvonta ja omaisuudensuoja: Nopea ja asiakaslähtöinen
rakennusvalvonta sekä kaavoitus, joka huomioi maanomistajien oikeudet ja ottaa huomioon omaisuudensuojakysymykset.
Suojelukysymykset maanomistajan ehdoilla: Näin turvataan oikeudenmukaisuus ja maanomistajien motivaatio yhteistyöhön.
Loma-asunnot vakituisiksi asunnoiksi: Monipaikkaisuus on tulevaisuutta. Huomioiden myös etätyö, joustavuus näissä kysymyksissä tuo lisää asukkaita ja elinvoimaa Pirkkalaan.


KEHITTYVÄ, VIIHTYISÄ, LUONTOA KUNNIOITTAVA JA
YRITTÄJÄMYÖNTEINEN, LUMOVOIMAINEN PIRKKALA
Kaikki Pirkkalan alueet ansaitsevat tasapuolisen kohtelun ja kehittämisen. Asumisen mutkattomuutta ja viihtyisyyttä tuetaan monipuolisilla lähipalveluilla, riittävillä pysäköintipaikoilla ja koko kunnan kattavalla julkisella liikenteellä. Pirkkalalaisetyrittäjät huomioidaan ja otetaan mukaan kehitystoimiin. Maaseutumainen kunnan osa ansaitsee oman elinvoimaohjelmansa, jossa luontoarvot, yksityinen maanomistus ja omaisuudensuoja kulkevat käsi kädessä. Näillä tekijöillä on merkittävä vaikutus asukkaiden tyytyväisyyteen, Pirkkalan pito- ja vetovoimaan sekä imagoon.


Lähipalvelut ja vehreys: Mahdollistetaan toimivat palvelut, vehreät ympäristöt ja
puutarhamainen ilme kaikille kunnan asuinalueille.


Virkistyskäyttöä Pyhäjärvellä: Lisää venepaikkoja, kunnostetaan uimarantoja ja
kehitetään Reipin aluetta houkuttelevaksi lähimatkailukohteeksi.


Lähiliikuntapaikat: Monipuolistetaan ja lisätään lähiliikuntapaikkoja koko kunnan
alueelle.


Pysäköinti ja julkinen liikenne: Riittävien pysäköintipaikkojen turvaaminen ja ympäri vuoden koko kunnan alueella toimiva julkinen liikenne takaavat kaikkien
pirkkalalaisten liikkumismahdollisuudet ja pääsyn palvelujen äärelle.


Hyrsingin koulu: Lähipalvelujen lakkauttaminen heikentää alueiden vetovoimaa ja lasten koulutuksen saavutettavuutta. Koulu on kylällä ja korttelissa muutakin kuin opinahjo, se on myös yhteisöllisen toiminnan sydän.


Maaseutualueiden elinvoimaohjelma: Luodaan erityisohjelma maaseutumaisten ja metsävoittoisten kunnan osien kehittämiselle.


Pyöräily ja virkistys: Järkivihreä kehitys ja maanomistajien aktiivinen osallistaminenviheralueiden suunnitteluun takaavat parhaan mahdollisen lopputuloksen.

Paikallisten yrittäjien tukeminen: Varmistetaan, että julkiset hankintaprosessit tukevat paikallista yrittäjyyttä. Tutkitaan, ovatko yhteishankinnat elinvoiman paras tae, ja voitaisiinko hankinnat jakaa pienempiin osiin. Näin mahdollistettaisiin myös pienempien yritysten mahdollisuudet pärjätä kilpailutuksessa.


Ulkoilureitit ja virkistys: Kulku Isonaistenjärvelle ja Kurikkakalliolle on säilytettävä, sillä retkeily- ja virkistysmaastot tarjoavat mahdollisuuden palautua kiireisen arjen vastapainoksi. Tämä mahdollisuus on säilytettävä myös tuleville sukupolville.


Ympäristöhyvinvointi: Alati kasvavien liikenteestä johtuvien meluhaittojen torjunnalla parannetaan asukkaiden asumisviihtyvyyttä. Siksi melumittauksia on tehtävä säännöllisesti kunnan toimesta.


Puskiaisten oikaisu ja ilmastonmuutos: Pirkkalan Keskustan mallissa
ilmastotavoitteet ja järkivihreys kulkevat käsi kädessä. Puskiaisten oikaisua emme puolla, sillä se uhkaa liiaksi luonnon tasapainoa, nykyisten kuntalaisten hyvinvointia, ja kuntamme luonnonläheistä identiteettiä.


SIVISTYKSEEN JA HYVINVOINTIIN PANOSTAMALLA
ENNALTAEHKÄISTÄÄN TERVEYSONGELMIA
Hyvinvoinnin kulmakivet: lapset, nuoret, perheet ja ikäihmiset eli me pirkkalalaiset. Mitä paremmin me voimme, sitä paremmin voi Pirkkala. Viihtyvyyteemme,rauhallisiin oppimisympäristöihin ja hyvinvointiimme on panostettava monipuolisesti - se maksaa itsensä moninkertaisesti takaisin.
Pirkkala tarvitsee liikuntapoliittisen ohjelman. Sen avulla luodaan pidemmän
aikavälin suunnitelma liikuntaverkostojen ja liikuntapaikkojen kehittämiseksi.
Keskiössä on kuntalaisten monipuolinen liikkumaan aktivoiminen ja kilpatasolle
tähtäävän harrastustoiminnan mahdollistaminen. Kuntaan tarvitaan väkimäärän
kasvaessa lisää sisäliikuntapaikkoja. Yleisurheilun tavoitteellinen harrastaminen ja pesäpallon pelaaminen kilpatasolla sekä moottoriurheilun huomioiminen ovat meille tärkeitä asioita. Hiihtoa, luistelua, jääpelejä, retkiluistelua ja talvipyöräilyä tukemalla tehdään Pirkkalasta yksi Pirkanmaan talviliikunnan kärkikunta.
Perheiden tukeminen: Tarjotaan lapsiperheille turvallinen ja viihtyisä ympäristö sekä laadukkaat varhaiskasvatus- ja koulutuspalvelut. Mielen ja kehon terveydestä huolehtiminen: Tarjolla on oltava riittävästi ennaltaehkäiseviä mielenterveyttä tukevia palveluita kaikenikäisille pirkkalalaisille.


Kattavat ja monipuoliset lähiliikuntapaikat pitävät meidät liikkeessä. Palvelut voidaan toteuttaa yhteistyössä paikallisten yrittäjien ja kolmannen sektorin yhteishankkeena. Liikunnan ja talviurheilun kehittäminen: Hiihtoa, luistelua, jääpelejä, retkiluistelua ja talvipyöräilyä tukemalla tehdään Pirkkalasta yksi Pirkanmaan talviliikunnan kärkikunta. Yleisurheiluharrastuksen palauttaminen ja pesäpallo: Loukonlahden yleisurheilukentälle asennettava aito nurmi yleisurheiluharrastuksen palauttamiseksi kaikenikäisten keskuuteen. Täysimittainen, sarjatason kilpailut mahdollistava pesäpallokenttä kruunaa Loukonlahden liikunnallisen miljöön. Moottoriurheilu: Lentoaseman seutua kaavoitettaessa on huomioitava enduroreitistön säilyttäminen ja sen edelleen kehittäminen.


Reipin sauna ja lähiliikuntapaikat: Yhteisöllisyyttä ja terveyttä tukevat liikuntapaikat ja saunamahdollisuus lisäävät koko kunnan kiinnostavuutta ja edistävät terveyttämme.Uimahalli: Selvitystyötä on aktiivisesti jatkettava. Oma uimahalli kunnassa kehittää uimataitoa ja takaa kaikenikäisille monin tavoin hyvinvointiamme tukevan liikkumisympäristön. Uimahalli on sijoitus asukkaiden hyvinvointiin.

Koulutus ja kulttuuri: Turvataan kouluissa opiskelurauha. Lisätään lukion
koulutuspaikkoja vastaamalla kasvavan kunnan tarpeisiin. Pidetään esillä Pirkkalan ainutlaatuista kulttuurihistoriaa esimerkiksi kotiseutuopetuksen kautta.


YHTEISÖLLISYYS, TURVALLISUUS JA HUOLTOVARMUUS
Yhteisöllisyyden vaaliminen ja monipuolipuolinen tukeminen lisää kunnan eri osien vetovoimaa, lisää turvallisuuden tunnetta naapurustossa, ehkäisee syrjäytymistä ja häiriökäyttäytymistä. Yhteisöllistä toimintaa alueen asukkaiden kesken voidaan kehittää paitsi kylissä, myös eri kunnan osissa keskustammassa ja tiiviimmillä asuinalueilla. Kunnalla on monien toimintojen mahdollistajana tässä merkittävä rooli. Maahanmuuttajien sujuva integroituminen osaksi yhteiskuntaamme onnistuu esimerkiksi osoittamalla riittävät resurssit kieliopetukseen. Näin heille mahdollistetaan ensimmäisen askeleen ottaminen kohti pirkkalalaisuutta. Jatkuvan keskittämispolitiikan sijaan on kiinnitettävä huomio myös hajautetumman yhdyskuntarakenteen kiistattomiin etuihin. Tämä pätee niin asumiseen, työntekoon kuin energiantuotantoon. Harvempi sijoittelu on huoltovarmuuden yksi kulmakivistä. Pirkkalan on oltava turvallinen ja toimiva niin tavallisessa arjessa kuin poikkeusoloissa. Kriisinkestävyyden osa-alueet on huomioitava kokonaisvaltaisesti. Turvallisuuteemme vaikuttavat tekijät ovat vahvasti sidoksissa hyvinvointiimme.
Päätöksenteossa on otettava huomioon kotimaisuus, paikallisuus ja pirkkalalaisuus. 


Yhteisöllisyys: Yhteisöllisyyden vaaliminen ja monipuolipuolinen tukeminen lisää
kunnan eri osien vetovoimaa, lisää turvallisuuden tunnetta naapurustossa, ehkäisee syrjäytymistä ja häiriökäyttäytymistä. Sillä on suuri merkitys hyvinvointiimme. Yhteisöllistä toimintaa alueen asukkaiden kesken voidaan kehittää paitsi kylissä, myös eri kunnan osissa keskustammassa ja tiiviimmillä asuinalueilla. Kunnalla on monien toimintojen mahdollistajana tässä merkittävä rooli.


Väestönsuojat: Kunnalla on velvollisuus varmistaa, että jokainen kuntalainen tietää väestönsuojiin liittyvät käytännöt ja ohjeet. Huoltovarmuuden kehittäminen: Pirkkalan tulee varautua kaikkiin tilanteisiin, jotta
kuntalaisten perustarpeet turvataan myös kriisiaikoina. Tiivistä yhteistyötä on tehtävä monipuolisesti eri tahojen kanssa, myös paikallisten toimijoiden.
Nopeat tietoliikenneyhteydet: Nopeiden, kiinteiden laajakaistayhteyksien
parantaminen järjestelmällisesti koko kunnan alueella tukevat niin yritystoimintaa kuin mahdollistavat etätyöskentelyn. Yksityisteiden tukemiseen ja kuntoon huomio: Yksityistietoimijoiden yhteistyötä olisi hyvä parantaa, sillä verkostoitumalla urakointien kilpailutukset ja muu tienhoito ja hallinto muuttuvat mielekkäämmäksi. Palveluliikenne: Kunnat ovat avainroolissa myös uusien joukkoliikenneratkaisujen kuten kutsuliikenteen kehittämisessä. Tätä voidaan Pirkkalassakin vielä edelleen kehittää keräämällä palautetta nykyisestä tilasta.
Kotimaisuus, paikallisuus ja pirkkalalaisuus: Kotimaisten elintarvikkeiden ja
paikallisten palveluiden suosiminen tukee kestävää kehitystä.
Maahanmuuttajasta pirkkalalaiseksi: Maahanmuuttajan mukana Suomeen saapuu usein myös puoliso tai perhe. Heidät on kaikki huomioitava yhdenvertaisesti, jotta integroituminen osaksi yhteiskuntaamme olisi mahdollista. Osoittamalla riittävät resurssit kieliopetukseen, mahdollistetaan maahanmuuttajille ottaa ensimmäinen askel kohti pirkkalalaisuutta.
Kestävä tulevaisuus Pirkkalassa: Jatkuvan keskittämispolitiikan sijaan on jatkossa kiinnitettävä huomio hajautetumpaan yhdyskuntarakenteeseen ja sen kiistattomiinetuihin. Tämä pätee niin asumiseen, työntekoon kuin energiantuotantoon. Harvempi sijoittelu on huoltovarmuuden yksi kulmakivistä.


Lumoava Pirkkala
PIRKKALAN KESKUSTA
KUNTAVAALIOHJELMA 2025
KOONTI
KUNTALAISTEN TARPEITA JA TOIVEITA KUNNIOITTAVA
KAAVOITUS, MAA- JA ASUNTOPOLITIIKKA
- kehitystoimet suunnattava koko kunnan alueelle
- kehätien eteläpuoli pidettävä elinvoimaisena
- hallittua ja harkittua kasvua kehityshankkeet huomioiden, kuten raitiotie
- monipuolinen asuntotuotanto
- rakentaminen sallittava myös yksityisen maille ja haja-asutusalueelle
- pientaloasumiselle kiintiö, jotta emme menettäisi lapsiperheitä ympäryskuntiin
- toimiva ja ketterä rakennusvalvonta
- kaavoituksessa otettava aina omaisuudensuojakysymykset huomioon
- maanomistajien kanssa tehtävä aktiivista yhteistyötä
- suojelukysymykset ratkaistava maanomistajien ehdoilla
- loma-asuntojen muuttaminen vakinaisiksi asunnoiksi joustavasti


KEHITTYVÄ, VIIHTYISÄ, YRITTÄJÄMYÖNTEINEN
LUMOVOIMAINEN PIRKKALA
- kehitystoimet suunnattava koko kunnan alueelle
- toimivien lähipalveluiden mahdollistaminen
- vehreys, vihreys ja puutarhamaisuus
- yrittäjämyönteinen ilmapiiri (yrityskummeja kouluille/luokille, yrittäjyyskerhoja)
- Virkaniemen huomiointi kaavoituksessa
- Pyhäjärvi nykyistä paremmin virkistyskäyttöön
- venepaikkoja lisättävä, kysyntä ja tarjonta kohtaisivat nykyistä paremmin
- vierasvenepaikat Pereensaareen
- rantaravintolat ja muut palvelut veden äärelle elävöittämään viihtyisää kuntaamme
- veneilijöiden pääsyn mahdollistaminen palveluiden ääreen
- uimarantojen palveluiden parantaminen ympärivuotiseen käyttöön, kuten
pukusuojat myös talviuimareille
- Reipiin uusi sauna ja alueen aktiivinen kehittäminen
- lähiliikuntapaikkojen monipuolisuus ja riittävyys
- pysäköintipaikkojen riittävyys turvattava
- Hyrsingin koulun toiminnan jatkuvuuden turvaaminen ja uudelleen laajentaminen
- koko kunnan kattava perustason julkinen liikenne ympäri vuoden
- Toivion ja Pereen bussiliikenteen parannukset
- metsäekologisen verkoston ja viheralueiden suunnitelmia tehtäessä otettava
maanomistajat ja heidän edunvalvontansa mukaan alusta alkaen
- maaseutumaiselle ja metsäisille kunnan osille luotava oma elinvoima- ja
kehitysohjelma, sillä näillä alueilla sijaitsee suurin osa Pirkkalan lumovoimatekijöistä
- metsätalouden harjoittamisen huomiointi, järkivihreys
- nyt on oikea aika kunnan hankkia maita vapaaehtoisin kaupoin liikuntareitistöjen
luomiseksi
- Puskiaisten oikaisua emme puolla


SIVISTYKSEEN JA HYVINVOINTIIN PANOSTAMALLA
ENNALTAEHKÄISTÄÄN TERVEYSONGELMIA
- lapset, nuoret ja perheet mukaan päätöksentekoon
- ikäihmisten palveluiden kehittäminen, kolmas sektori
- lähiliikuntapaikat ympäri kuntaa
- Loukonlahden yleisurheilukentälle aito nurmi yleisurheiluharrastuksen
palauttamiseksi kaikenikäisten keskuuteen
- täysimittainen, sarjatason kilpailut mahdollistava pesäpallokenttä Loukonlahteen
- uimahalliselvityksen aktiivinen jatkaminen
- laadukas talviurheilu - hiihto, luistelu, retkiluistelu, talviretkeily, talvipyöräily
- lentoaseman seutua kaavoitettaessa huomioitava enduroreitistön säilyttäminen ja edelleen kehittäminen
- laadukas ajo- ja kevyenliikenteenväylien talvikunnossapito
- Reipin sauna ja alueen muu kehittäminen
- opiskelurauha kouluissa turvattava
- koulutuspaikkojen lisääminen lukiossa
- kasvustrategiassa kulttuurin monipuolinen huomioiminen
- kotiseutuoppia koululaisille ja Pirkkalan juurien tuntemuksen lisääminen
kaikenikäisille
- Pirkkalan ainutlaatuisen kulttuurihistorian näkyvä esilläolo


HUOLTOVARMUUS JA TURVALLISUUS
- väestönsuojien suhteen kunnalla tiedotusvastuu, koko kunnan asukkaat
huomioitava
- ilmastonmuutoksen huomiointi kasvussa ja kehityksessä
- yhteisöllisyys
- huoltovarmuuden kehittäminen
- nopeat tietoliikenneyhteydet
- yksityisteiden tukemiseen ja kuntoon huomio
- palveluliikenne
- kotimaisuus, paikallisuus ja pirkkalalaisuus
- maahanmuuttajasta pirkkalalaiseksi
- kestävä tulevaisuus Pirkkalassa


  AJATUKSIA:


Lumovoimaa, ei vain elinvoimaa
Lumovoima on osa elinvoimaa
Talvilajien harrastusmahdollisuuksissa tavoitteena olla yksi Pirkanmaan
kärkikunnista
Kotimaisuus – paikallisuus – pirkkalalaisuus
Keskusta – se pirkkalalainen

HENKILÖKOHTAINEN VAALIOHJELMA KUNTA- JA ALUEVAALIT 2025

Matti Pirhonen:      henkilöhistoria: katso kohta ”kuka olen”

 

Kuntavaali Pirkkala

 

1.0 Teema; Taloudellisesti ja toiminnallisesti vahva Pirkkala

 

Pirkkala on tutkimusten mukaan onnellisin kunta Suomessa ja asukkaat ovat tyytyväisiä. Pirkkala sijaitsee kulttuurimaisemassa ja järvi kiertää aluetta. Työpaikkaomavaraisuus on hyvä ja tamperelaisia käy täällä töissä enemmän kuin pirkkalalaisia käy Tampereella. Asukasmäärä on ollut nyt jo yli 20 000 ja kasvu on ollut vuosittain ennustetun luokkaa 1,5 %. vuosittain. Tämä on ollut tähän asti kohtuullista ja kasvu kestävää. Uhkana on kuitenkin ratikkasuunittelun vetämänä kohtuuton kasvu niin, että n, 25:en vuoden kuluttua asukkaita olisi yli 40 000. Se tarkoittaisi ruuhkia, mittavia kunnallistenisiä kustannuksia, slummirakentamista, kulttuuriympäristön tuhoutumista. luontokatoa, valtavia väylähankkeita ja asukkaiden pahoinvointia erilaisin seurauksin. Näitä olisivat mm terveysongelmat. Jos pidetään kasvu maltillisena eli noin 300 as/vuosi, voidaan palvelut tuottaa häiriöittä, pitää kuntatalous kurissa ja säästää luontoa sekä kulttuurimaisemaa metsineen, rantoineen. Maltillinenkin kasvu edellyttää silti tiukkaa pitkäntähtäyksen talouden ja investointien hoitoa. Talous ja investoinnit ja palvelut tulee perustua tarkkoihin mitattaviin tavoitteisiin, Kuntataloudessa hankinnat ammattitaitoisesti toteutettuna ovat työn uudelleenorganisoinnin, tiukan seurannan ohella avain kustannusten hillintään. Katsoisin, että veroäyriä ei saisi nostaa enää ja kiinteistöveroastekin on jo äärirajoilla. Iäkkäät ihmiset eivät voi maksaa kiinteistöveroa enempää ja kotona asuminen on kymmeniä kertoja edullisempaa kuin laitoshoito, pahimmassa tapauksessa sairaalapaikalla makuuttaminen. Kunnalle kuuluva terveyttä edistävällä palvelulla on suuri merkitys. Se vähentää paljon laitospaikkoja. Näin ollen tuo aluehallinnon ja kunnan rajapinta tulee selvittää, valita keinot yhteistyönä täydentäen palveluita. Erityisen merkittävä on lukuisten terveysjärjestöjen työ auttaa ihmisiä hyvinvoinnissa ja näiden järjestöjen tarvitsemien avustusten kanavoimiseksi kaikkein vaikuttavimmin.

 

2.0. Teema:Asukkaita kuuleva kaavoitus on perusta viihtyisälle asumiselle ja luonnolle

 

Pirkkalassa kaavoitus toki täyttää lain vähimmäisvaateet. Kaavoitus on keskeisin asumiseen, liikenteeseen, ympäristöön ja luontoon vaikuttava yhteiskuntasuunnittelun väline. Nykyaikaisessa kansalaisyhteiskunnassa ei riitä, että tehdään vain lain edellyttävät toimet, vaan pitää tehdä enemmän. Kaupunkiseudulla missä maan omistajia ja maan käyttäjiä on paljon. kaavoja on paljon ja niitä päivitetään nopean kasvun seurauksena usein. Ongelmana on, että riitoja tulee kaavaan liittyvissä asioissa runsaasti, jos kaava on epäselvä ja asukkaita ei ole riittävästi kuultu. Riidat viivästyttävät hankkeita, tulevat oikeusasteissa kalliiksi ja erityisesti häiritsevä rakennuskieltojen takia rakentamista koko prosessin ajan. Siksi olisi tärkeä, että OAS-vaiheessa järjestettäisiin enemmän asukkaille kuulemistilaisuuksia. Luontoselvitykset tulisi teettää luonto-ammattilaisilla, joilla on taito tunnistaa piilevät arvokkaat luonnonsuojelulain tai metsälain suojaamat alueet. Valitettavasti Pirkkalassa tuhoutuu jatkuvasti arvokkaita luontokohteita, kun ei näitä ole huomioitu kaavojen suunnitteluvaiheessa. Maan omistajia ei ole riittävästi kuultu metsäalueita kaavoitettaessa. Elinkeinon harrastajaa pitää ehdottomasti kuulla ja merkinnät tulee selvittää ennakkoon, jotta elinkeinoa voidaan harjoittaa. Metsäalueet suosittelisin merkittäväksi M-merkinnällä, jotta alue jäisi alkuperäiseen käyttöönsä. Luonnonsuojelussa ja virkistysalueissa tärkeintä olisi tehdä yhteistyötä maanomistajan, kunnan suunnittelun ja luontojärjestöjen kesken. Eri suojelumuodot ja kaavoitus täydentävät toisiaan.

 

3.0. Teema:  Koti, perhe, lapset, nuoret, ikääntyvät, siis ihminen edellä.

 

Kiteytettynä kunnan toimintaa haluan korostaa iskulauseella: Vahva ja kilpailukykyinen talous luo edellytykset huolehtia luonnosta, lähipalveluista ja hyvinvoinnista Pirkkalassa. Kunnan tehtävien keskipisteenä tulee olla ihminen. Välineenä kohti hyvinvointia toimii kunnan organisaatio ja vahva kunnan talous. Keskusta korostaa perinteisesti lähellä tapahtuvia toimia, joiden keskiössä on nimenomaan ihminen, Toimintamme lähtee arvoista, jonka liikkeen perustaja Santeri Alkio on lausunut: "”Ihmisyys ja sen kehitystarve on pantava kaiken yhteiskunnallisen ja valtiollisen uudistamisen pohjaksi.” . Lasten hoidossa pitäisi kotihoidolle taata riittävät resurssit ja myös perheille riittävän oikeuden kotipalveluun. Varhaiskasvatuspalvelut tulee saada läheltä kotia, sekä saman perheen tulisi hoitaa samassa paikassa. Keskustalle keskeistä on myös tasa-arvo ja mahdollisuus käydä lähellä koulua ja opiskella. Pienet luokat ovat ihanteemme. Lukiopaikkoja tulee lisätä kasvutarpeen mukaan. Asukasmäärän voimakas lisääntyminen ja keskittäminen ovat tuoneet monia ongelmia esim. mielenterveyteen. Niinpä kunnan on kiinnitettävä erityistä huomiota ennaltaehkäisevän mielenterveystyön riittävyyteen kaikille väestöryhmille, mutta erityisesti nuorille. Kaikille tärkeää ulkoliikunta, varsinkin luontoalueilla on ennaltaehkäisevässä työssä tärkeää. Liikunta ja virkistäytyminen tulee ottaa huomioon myös investoinneissa. Puollan Reipin saunan säilyttämistä ja uusien ulkoilupaikkojen rakentamista. Luonnossa liikkumista pidämme tärkeänä terveyttä tukevana toimena ja sen vuoksi viheralueita tulisi säästää luonnon monimuotoisuuden lisäarvoa täydentäen. Asuinympäristöstä olisi viherkaistoja kulkien oltava yhteys laajempiin luontokokonaisuuksiin. Ikääntyvälle väestölle välimuodon- ja palveluasunnot mahdollistaisivat toimeliaisuuden ja liikuntamahdollisuuksien kautta terveyttä ja mahdollisuutta tulla toimeen ilman laitosasumista mahdollisimman pitkään.

 

 

ALUEVAALIT PIRKANMAA 2025

Vaaliteemat

1.0.            Teema: Talous kuntoon hankintoja tehostamalla

 

Pirkanmaan hyvinvointialueen bujetti on noin 2,9 miljardia euroa. Alijäämää on edellisiltä vuosilta paljon, tosin v 2024 ollaan pääsemässä plussalle. On ymmärettävä, että kaikkien tavoitteiden toteutumiselle edellytys on, että alijäämät on katettava ja varallisuutta toiminnan kehittämiseen on saatava lisää. Hankinnat yleisellä tasolla niin yrityksissä ja julkisella sektorilla näyttelevät valtaosaa menoista, Hankintoja on ehdottomasti tehostettava, kilpailutusta lisättävä, uusia toimintatapoja kehitettävä, tarjouspyyntöjä tarkennettava ja hankintaalueita jaettava. On siis mahdollistettava kilpailu pienillekin toimijoille ja taattava tarjoajille mahdollisuus yhteistoiminnalla muodostaa tarjouksia aluekohtaisesti. Hankina ja logstiikan sektori on suurempi mahdollisuus kustannussäästöissä kuin mikään muu. Palkoissa,
lukuunottamatta työn uudelleenjärjestelyä, säästömahdollisuudet ovat minimaaliset. Järkevällä ja tarkkaan harkitulla ulkoistamaisella voidaan henkilöstökuluja toki alentaa.

 

2.0. Teema:  Jokaisessa kunnassa pitää olla våhintään yksi sosiaali-ja terveydenhuollon piste

 

Erityisesti ikääntyville ja niille kaikille,  joilla on liikkumiseen ja etäasiointiin liittyviä esteitä, lähiasiointi on välttämätöntä. Kun potilaita siirrellään paikasta toiseen, myös omaisten huolenpito omaisistaan vaikeutuu. Tietotekniikkaa parantamalla on voitu auttaa ikääntyvien ja potilaiden asiointia sekä huolenpitoa. Valtaosa asioinnista ja huolenpidosta vaatii paikallaoloa, joten tutussa ympäristössä ja asiointi- ja hoitohenkilöstö on paras ratkaisu. Tätä tukisi parhaiten omalääkäri ja oma hoitotiimi. Tiimityöskentely myös moniala-asiantuntija ryhmänä auttaisi hoidettavan henkilön kokonaisvaltaisen hoitoratkaisun tekemisessä. Lähiasiointi on myös kustannustehokasta ja vältytään potilaan tai muuten autettavan siirtymisessä ja kuljettamisesta paikasta toiseen.

 

3.0. Teema:  Kokonaisvaltainen hyvinvointi vauvasta vaariin

 

Väestön voimakas ikääntyminen asettaa painopisteen tulevan 10 vuoden sisällä ikääntymisen palveluille. Syntyvyyden lasku on kansantaloudenkn näkökulmasta suurin ongelma ja johtaa huoltosuhteen edelleenheikkenemiseen . Pienemmällä määrällä työhönosallistuvia on kaikki sosiaalisektorin toiminnot toteutettava. Pirhan lakkauttama kuntouttavan päivätoiminta on pahin virhe alueella ja johtaa mittaviin asiakkaiden kärsimyksiin sekä suuriin yhteiskuntataloudellisiin menoihin. Kysymys on strategiaa loukkavasta virheestä, joka on välittömästi korjattava ja toiminnot palautettava. Jos iäkäs henkilö joutuu kotihoidosta laitoshoidon vuodeosastolle, pahimmassa tapauksessa sairaalapaikalle, kustannukset ovat jopa enemmän kuin kymmenkertaiset. Sama kustannusseuraus on myös joka ikäluokassa, jos terveydellisiin ja sosiaalisiin ongelmiin ei puututa riitävän ajoissa. Keskittymällä vaikuttaviin, mitattaviin ja oleellisiin toimiin saavutetetaan enemmän mitä laki vaatii. Yksin hyvinvoitialueen toimet eivät riitä, vaan suuri osa ennalta ehkäisesevästä terveyden vaalimisesta on kunnilla ja ns. kolmannella sektorilla. Ongelmia on näiden toimijoiden rajapinnoissa hyvinvointialueille, joten nämä raja-alueet vaativat työpanosta erityisesti alueiden taholta.

 

 

 

 

HYVÄ KOTISIVUILLANI VIERAILIJA!
ALLA ON PIRKANMAAN KESKUSTAN ALUEVAALIOHJELMA, JOTA OSALTANI TOTEUTAN.  OMAT ERITYISTAVOITTEENI JULKAISEN ILMOITUKSISSA JA LÄHIPÄIVINÄ USESIIN ALATAVOITTEISIIN JAOTELTUNA TÄLLÄ SIVUSTOLLA.

Pirkanmaan Keskustan aluevaaliohjelma 2022

                               Lähelle lääkäriin, helposti hoitajalle!

  1. Jokaiseen kuntaan vähintään yksi sosiaali- ja terveysasema.
  2. Yhdellä yhteydenotolla oikea-aikaiseen hoitoon tai
    pelastus paikalle nopeasti     
  3.  Parempi työarki ja työpaikka henkilöstölle.

Ihminen ensin ja palvelut lähelle

 Pirkanmaan Keskusta linjaa, että lähipalveluja ovat muun muassa perusterveydenhuollon lääkäri- ja sairaanhoitajavastaanotot, ikäihmisten asumis- ja kotihoitopalvelut, neuvola-, mielenterveys ja päihdehoitopalvelut, oppilas- ja opiskelijahuolto sekä sosiaalipalvelut. Nämä palvelut tulee löytyä tulevaisuudessa joka kunnasta. Palveluja voidaan toteuttaa monella tavalla. Lähtökohtana on kuitenkin se, että asiakaskohtaamisia ei voi kokonaan korvata etäpalveluilla. Palveluiden esteettömyyttä tulisi parantaa, ja digitaalisia ja liikkuvia sote-palveluita tulee aktiivisesti kehittää asiakaslähtöisesti.

Pirkanmaan Keskustalle tärkeintä ei ole se, mikä organisaatio palvelun tuottaa. Palvelut turvataan monituottajamallilla julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin välisellä yhteistyöllä. Tärkeintä on, että apua saa sujuvasti, nopeasti ja läheltä.

Pirkanmaan Keskusta haluaa turvata ihmisten toimivat hoitopolut perusterveydenhuollosta erikoissairaanhoitoon. Tämä tarkoittaa Pirkanmaalla Tays:n, Sydänsairaalan ja Coxa:n kehityksen turvaamista. Vahva koulutus- ja tutkimus takaa huippuosaamisen omassa maakunnassa. Erikoissairaanhoidon palvelujen tulee olla kohtuullisen matkan päässä. Kaikissa hyvinvointipalveluissa on huolehdittava esteettömyyden toteutumisesta käytännössä.

Pelastustoimen sekä nopean ensihoidon hätäapu on oltava kaikkien Pirkanmaalla asuvien saatavilla. Laajoilla alueilla ensihoidon hätätilapotilaiden tavoittaminen on usein pelastuksen ensivastetoiminnan varassa.   Alueelliselle ensivastekattavuudelle tärkeiden sopimuspalokuntien elinvoima on turvattava.

 Oikea-aikainen, laadukas ja vaikuttava hoito yhdellä yhteydenotolla

 Pirkanmaan Keskustalle tärkeää on se, että jokaisen avuntarve tunnistetaan oikein ja viivytyksettä. Palveluiden pitää olla sujuvia perusterveydenhuollossa, erikoissairaanhoidossa ja sosiaalipalveluissa. Tarvitaan saumatonta yhteistyötä eri sote-palveluiden välillä, toimivia tietojärjestelmiä sekä ennen kaikkea tahtoa asettaa ihminen ja hänen avuntarpeensa etusijalle. Tämä edellyttää laadukasta palveluohjausta – sitä, että yhdeltä luukulta päästään sujuvasti tarpeellisten sote-palveluiden piiriin.

Hyvinvointialueiden ja kuntien välisessä yhteistyössä on tärkeää korostaa ennaltaehkäisevän toiminnan tarpeellisuutta ja vaikuttavuutta.


Hyvät työolot, parempi työarki

Työolot, johtaminen ja mahdollisuus vaikuttaa omaan työhön lisäävät henkilöstön työssä jaksamista ja hyvinvointia sekä alan houkuttelevuutta. Ammattilaisen pitää saada tehdä työnsä hyvin. Koulutus- ja urakehitysmahdollisuudet lisäävät sosiaali- ja terveysalan veto- ja pitovoimaa.

Hyvinvointialueella on panostettava omaishoitajien tukemiseen: hoidettaville on oltava tarjolla asianmukainen lyhytaikainen hoitopaikka omaishoitajien vapaapäivien ajaksi.

 

Pirkanmaan Keskusta arvostaa omaishoitajien tekemää arvokasta ja raskasta työ, ja haluaa tukea heidän jaksamistaan. Tärkeää on kehittää omaishoitajuuden taloudellisia edellytyksiä.

  

Tukea, turvaa ja hyvinvointia

 Hyvän hoidon ohella tarvitaan tukea, turvaa ja hoivaa lapsista ikäihmisiin. Ikäihmisten kotona asumisen ja jaksamisen tukeminen on inhimillisesti oikein ja taloudellisesti järkevää.  Niille, jotka eivät voi asua kotona, on turvattava palveluasuminen ja hoivapalvelujen saatavuus.

  

Päätöksenteko lähelle ihmistä

 Pirkanmaan Keskusta kannattaa todellista päätöksentekovaltaa luottamushenkilöille ja lautakuntamallia pohjaksi uuden hyvinvointialueen päätöksentekoon. Hyvinvointialue tulee tuottamaan laajat palvelut koko Pirkanmaalla. Niiden toimintaa ei voi luovuttaa kokonaan viranhaltijavetoiseksi ja rajata demokraattista päätöksentekoa ihmisten palveluista vain ylimmälle valtuuston ja hallituksen budjettitasolle. Luottamushenkilöillä pitää olla todellista valtaa myös puuttua ja tehdä linjauksia silloin, kun palvelutoiminnassa ilmenee olennaisia epäkohtia.

ALUEVAALI-ILMOITUS FACEBOOKSIVUSTOLTA 13.12.2021
Matti Pirhonen, hankintapäällikkö, Materiaalitoimintojen johtamisen tutkinto MTD, ekometsätalouden yrittäjä. Aluevaaliehdokas (Kesk), Pirkanmaa no 365
Taustaa: Pirkkalan tarkastuslaustakunnassa teknisellä ja perusturvan vastuualueella yht. 13 vuotta, varavaltuutettu
Ollut Pirkanmaan liitossa maakunnan yhteistyöryhmässä v. 2013 -2021.Toiminut luottamustehtävissä v. 2009 -2021 luontojärjestöissä paikallisella ja valtakunnallisella tasolla, terveysjärjestöharrastusta 1960-luvulta alkaen. Luottamustehtäviä kotiseutuyhdistyksissä ja hyvinvointialalla.
Vahvuudet: Kuntatalous, johtamistoiminnot, hankintatoiminta, rakentaminen, perusturva, yhteisöllisyys
Ehdokas v. 2022 hyvinvointialueen vaaleissa Vankka kokemus, asiantuntemus, monen alan osaaminen ja yhteistyökyky luovat edellytykset kehittää 18000 työntekijän ja 2 miljardin euron uutta organisaatiota. Avainsanat: Hyvinvointi, ihminen, lähipalvelut, henkilöstön riittävyys, yleishyödylliset järjestöt, kiinteistöjen todelliset arvot, ennaltaehkäisevät terveyspalvelut
NYT TARVITAAN STRATEGIAA JA JÄMÄKKÄÄ JOHTAMISTAITOA EIKÄ POLITIKOINTIA. KOLME ASIAA JOHON ÄÄNESTÄJÄN KANNATTAA KIINNITTÄÄ HUOMIO: 1) KUKA HALLITSEE KIINTEISTÖASIAT JA TULEVINA VUOSINA MILJARDIEN RAKENTAMISBUDJETIT, 2) KUKA OSAA OLLA MUUTOSJOHTAJA SAMALLA SÄILYTTÄEN IHMISLÄHEISYYDEN JA LÄHIPALVELUT 3) KUKA OSAA ORGANISOIDA JA PANOSTAA OIKEIN 18 000 TUHANNEN IHMISEN TYÖT JA HANKKIA TALOUDELLISESTI ULKOPUOLISET PALVELUT
ÄÄNESTÄ ASIANTUNTIJA ALUEVALTUUSTOON NO…………..
HANKINTAPÄÄLLIKKÖ (emeritus), ekometsätalouden yrittäjä
Matti Pirhonen

Hyvä ystävä!

Kuntavaalit on käyty.  Tulin valituksi Pirkkalan kuntaan Keskustan varavaltuutetuksi.  Jatkan jo neljättä kautta myös tarastuslautakunnan jäsenenä.  Kokemusta ja taitoa on kertynyt.  Pirkkalan kunnan tarkastuslautakunta on viime valtuustokaudella mm. voittanut kaksi kertaa valtakunnallisen arviointikertomuskilpailun sarjassaan.  Tältä pohjalta on hyvä jatkaa.   Kiitos kaikille äänestäjilleni ja kannustajilleni.  Voimaa riittää uusiin ponnistuksiin Sote-uudistukseen liittyvissä Pirkanmaan maakunnan aluevaaleissa.

ALUEVAALIT - NYT SINULLA ON OIVALLINEN TILAISUUS ÄÄNETÄÄ ASIANTUNTIJAA YLI PUOLUERAJOJEN. TERVETULOA TUKIRYHMÄÄNI!

Keskustan Pirkanmaan piiri on ylimääräisessä kokouksessaan 27.8.2021 käsitellyt aluevaaliasioita. Sote-uudistukseen liittyvät maakunnalliset aluevaalit järjestetään 23.1.2022. Pirkanmaan alueelle Keskustan piiri nimesi aluksi 27 valtuustoehdokasta. Kokous antoi piirihallitukselle valtuudet jatkossa nimetä muut henkilöt tavoittelemaan valtuustopaikkaa.

Tässä vaiheessa ehdokkaaksi Pirkkalasta valittiin Matti Pirhonen. Keskustan Pirkkalan paikallisyhdistys julkaisee lähiaikoina muita henkilöitä pyrkimään tehtävään. Pirkkalan hyvien ja monipuolisten lähipalveluiden säilyttäminen ja tehostaminen sote-alalla on ensiarvoisen tärkeä.

Kokouksen kannanoton voi kiteyttää seuraavasti: ” Pirkanmaan Keskustan lähtökohtana aluevaaleihin ovat vahvat lähipalvelut ja oma SOTE-keskus jokaisessa kunnassa. Uudistuksen jälkeisenä tavoitteena on oltava ihmisten mahdollisuus saada helpommin ja nopeammin sote-palveluita tarpeensa mukaan. Lääkäriin pitää päästä ja hoivaa sekä apua saada hädän tullen kotipaikasta tai lompakon paksuudesta riippumatta itselle sekä läheiselle. Korostamme myös tarvetta löytää ratkaisut hoitajapulaan ja henkilöstön jaksamiseen uuden sote-alueen aloittaessa Pirkanmaan suurimpana työnantajana.”

VAALIKAMPANJANI ON ALKANUT. TERVETULOA KESKUSTELEMAAN KAHVILLE ke 22.9.2021 klo 14:00 VESKAAN STÅHBERINGIN KAHVILAAN SEKÄ KUULEMAAN MYÖS EUROPARLAMENTAARIKKO MAURI PEKKARISTA JA KESKUSTAN KANSANEDUSTAJIA

Matti Pirhonen

 

Hyvä ystävä!

 

Kuntavaalit pidetään muuttuneesta ajankohdasta johtuen 13.6.2021   Ennakkoäänestys kotimaassa on 26.5.2021 - 8.6.2021   Olen Pirkkalassa edolla Keskustan  Pirkkalan paikallisyhdistyksen listalla.  Vaikka meillä on jo ennätyksellinen määrä ehdokkaita tässä vaiheessa, olet tervetullut ehdokkaaksi asuessasi Pirkkalassa.  Pirkkala on pinta-alaltaan Suomen pienimpiä kuntia ja häikäilemättömästi yritetään Lempäälän ja Pirkkalan välinen metsäalue eli luontohelmemme pilkkoa kolmosmoottoritien oikaisulla.  Sitä on yritetty jo 30 vuotta.  Tie ei uusimpien väestöennusteiden, etätyön ja muutuneen liikennetarpeen takia enää mitenkään tarpeellinen ja edustaa auringonlaskun aikaa.   Luonnolle, ulkoilulle, terveydelle tulee määritellä tulevassa aluesuunnittelussa mitattavat arvot ohjaamaan päätöksentekijöitä ilmaston ja luonnon monimuotoisuuden arvostamiseen.  Kaikki tämä ympäristötuho vain 2 minuutin aikasäästön ja turhuuden takia.  

 

Keskusta on Pirkkalassa todellisuudessa ainoa ympäristöarvoja ajava puolue.  Todisteenakäyttäytymisemme useissa äänestyksissä niin kunnan hallituksissa ja valtuustoissa. V Tule ehdokkaaksemme tai äänestä meitä Pirkkalan vaaleissa.   Varta vasten Pirkkalan näkökulmasta laatimamme uusi vaaliohjelma on kotisivullani ja Keskustan Pirkkalan paikallisyhdistyksen kotisivuilla ja facessa.    Tässä ensimmäinen vaalimainokseni alla.

 

Hyvää kevättalvea teille kaikille!

 

Matti Pirhonen

 

-----------------

Matti Pirhonen, hankintapäällikkö, yrittäjä

Pirkkalan 1.varavaltuutettu (Kesk), tarkastuslautakunnassa, Hinku-valiokunta, Keskustan Pirkkalan pj.

Pirkanmaan liitossa maakunnan yhteistyöryhmässä

Toiminut luottamustehtävissä v.2009 -2021 luonnonsuojelu- järjestöissä sekä paikallisella, piiri-, että valtakunnallisella tasolla. Luottamustehtäviä kotiseutuyhdistyksissä ja hyvinvointialalla.

Vahvuudet: Kuntatalous, hankintatoiminta, rakentaminen, ympäristönsuojelu, yritysjohto, ekometsätalous

Ehdokas v. 2021 kunnallisvaaleissa Keskusta Pirkkala mottoni: Vahva ja kilpailukykyinen talous luo edellytykset huolehtia luonnosta, lähipalveluista ja hyvinvoinnista itsenäisessä kotikunnassa.

Kotisivut: www.mattipirhonen.com

http://facebook.com/matti.j.pirhonen

Tavoite 1: Parannetaan kolmosmoottoritie, vältetään Puskiaisten oikaisu, pelastetaan Kurikkakallio. SIIS VARMISTA VALINTANI VALTUUSTOON, TULE TUKIRYHMÄÄN

 

 

 

Pirkkalainen-lehden viikon vieraana 13.5.2020
Koronan uhat tuovat mahdollisuuksia
Viime kuukaudet olemme saaneet lukea koronatilanteen päivittäin muuttuvia ennusteita. Kansainvälisellä
ja paikallistasolla ei kaikkialla ole ymmärretty pandemian kokonaisvaikutusta yhteiskunnalle. On keskitytty
eniten lääketieteelliseen ongelmaan. Ei tiedosteta, että yhteiskunta on vuoden päästä muuttunut. Jo
syksyllä kaikki voi olla toisin.
Kriisejä on maailmassa ollut muutaman kymmenen vuoden välein. Miljoonia ihmisiä on kuollut
mullistuksissa ja sodissa. Valtakuntia on pommitettu raunioiksi ja taudit, kuten espanjantauti on tappanut
väestöä. Kuitenkin näissä vaikeudet ovat tuottaneet teknillisiä ja lääketieteellisiä innovaatioita, joista
olemme erityisesti toisen maailmansodan jälkeen saaneet jälleenrakentamisen myötä lisää hyvinvointia.
Niin tulee todennäköisesti nytkin käymään.
Nyt aletaan tajuamaan, että keskittäminen, ylikulutus, luonnon monimuotoisuuden kato, liian tiheä
asuminen ja luontokosketuksen puute ruokkivat pandemioita ja ihmisen pahoinvointia. Tämän koronan
aiheuttaman yhteiskunnallisen muutoksen jälkeen avautuu erinomainen mahdollisuus asuttaa Suomea
hajakeskitetysti luontoa säästäen ja hiilijalanjälkeä pienentäen. Ekologista on hankkia elintarvikkeet,
hyödykkeet ja palvelut läheltä. Etätyön tekemisen on huomattu olevan täysin järkevää. Kaikkialla ei ole
ymmärretty vähentää turhaa rakentamista, liikennettä ja uusia teitä, eikä liikennöintimuotoja ole riittävästi
kehitetty ekologisempaan suuntaan. Useissa ammateissa työnteko ei ole paikkasidonnaista.
Koronakriisin edetessä ennusteet kansantulon pienentymisestä ovat olleet liian varovaisia. Korkea
työttömyysaste ja rahan pumppaus talouteen näkyvät todellisina vasta vuoden kuluttua. Kun nämä
työttömyysrahat ja koronan vuoksi talouteen suunnattu raha loppuvat, ollaan tosipaikan edessä. Voi vain
arvailla, mikä on silloin kansantulon taso. Selviytymiskeinoksi aallonpohjalta jää keskittyminen
huippuluokan innovaatioihin, tietoliikenteen kehittämiseen, lääketieteeseen, yhteiskunnalliseen
yksimielisyyteen ja tyytymiseen vähempään. Kriisin aikana nousevat uudet keksinnöt nostavat
hyvinvointiamme kohtuulliselle tasolle ajan kuluessa. Kaikki riippuu kuitenkin kyvystämme vastata
kansainväliseen lamaan viennin kilpailukyky säilyttäen. Tähän tarvitaan jokaista suomalaista.
Paikallisella tasolla pitää ottaa huomioon, että liikkumisen tarve pienenee Tampereen kaupunkiseudun
ympäristökunnissa ja asukasluvun kasvu taittuu. Pirkkalan asukasluvun lisäys jo ilman koronakriisiä
vuoteen 2040 mennessä Tilastokeskuksen ennusteessa on n. 800 henkilöä. Laajamittaiset ja tiheät
asuntoalueet, moottoritien oikaisu, lentokentän laajennus ja teollisuustonttien massiiviset laajennukset
pitää unohtaa. Ajankohtaisesti olisi tärkeää strategisen yleiskaavatyön keskeytys, kunnes koronakriisin
vaikutus yhteiskuntasuunnitteluun on selkiytynyt. Kuntalaisia ei tällä hetkellä voi täysipainoisesti ottaa
mukaan suunnitteluun kokoontumisrajoituksesta johtuen. Voidaan hyvin ajatella, että nyt vaikuttaa
ylivoimainen este epidemian muodossa. Tuumaustauko on paikallaan, sillä seutu- ja maakunnallisia kaavoja
varmasti päivitetään ja investoinnit suuntautuvat muualle. Rahaa tarvitaan nyt ihmisen suojeluun.
Sotien raunioista 1940-luvulla nousimme yksimielisyydellä, työllä ja sisulla. Vaikka yhteiskuntamme kohtaa
vaikeimman kriisin joka taholla ja jokainen ihmisenä, piilee siinä aina uusi positiivisuuden siemen. Pidetään
huolta toinen toisistamme ja toivotaan parasta.
Matti Pirhonen
Pirkkalan Keskustan puheenjohtaja

HIEMAN TÄSMENNYSTÄ OMAAN TIEDOTTEESEENI, SAA JAKAA MYÖS:

Matti Pirhonen EHDOKKAANOMA TIEDOTE 25.3.2020
Hyvät Etelä-Pirkanmaan asukkaat!
OSUUSKAUPAN VAALIT

VAIKKA KORONA ON VAARAKSI TERVEYDELLE JA TALOUDELLE,KANNATTAA TURVATA NORMAALIT RUTIINIT EPIDEMIAN KULUN MUKAAN! Juuri nyt voit panostaa osuuskaupan kehittämiseen ja sitä kautta esim. elintarvikeketjunturvaamiseen. Seuraavassa on tietoa osuuskaupan vaaleista: Muistattehan, jos olette osuuskaupan jäseniä, käydä äänestämässä. Mikäli asutte Pirkanmaan eteläisellä äänestysalueella, tämä tiedotteeni koskee erityisesti teitä. Äänestysasiakirjat ovat tulleet postitse Pirkanmaan osuuskaupan äsenille.Vaalikone on avattu. Tarkemmat ohjeet löytyvät Osuuskaupan lähettämästä kirjeestä ja ehdokasluettelosta.ta. Olen itse ehdolla Pirkanmaan osuuskaupan edustajistoon Etelä-Pirkanmaan äänestysalueella (jäsenalue 2) . Olen listalla Däänestysnumerolla 171. Tämä lista koostuu lähes pelkistä pirkkalalaisista,(6/7) pirkkalalaista. Vaikka historiallinen tieto ei välttämättä ole tae päästäedustajistoon, on edellisillä kausilla vastaavalta pirkkalaisten listaltapäässyt 1 - 2 edustajaa läpi. Muilta listoilta ei muistaakseni läpipääsijöitäpirkkalalaisista juurikaan ole ollut. Se johtunee siitä, että näillä usean paikkakunnanlaajoilla listoilla pirkkalalaiset ehdokkaat eivät ole tulleet riittävän huomatuiksi,vaikka läpimenokynnys matemaattisesti olisikin suotuisampi.

Mikäli haluat turvata pirkkalalaisen näkökulman edustustossa ja sitä kautta esim.hallintoneuvostossa ja muissa johtotehtävissä, kannattaa Sinun äänestäälistalla D olevia henkilöä, kuten esimerkiksi minua numerolla 171. Toki hyviä paikallisia ehdokkaita on myösmuilla listoilla.

Edustuston kautta voit vaikuttaa hallintoneuvoston valintaan, joka hyväksyy mm, strategiat jatavoitteet. Tällä kertaa suurina kysymyksinä on esim. Pirkkalan S-marketinmuuttaminen Prismaksi ja siitä johtuvat suuret rakennushankkeet. Myös hyvintunnetun Pirkkalan ABC aseman kehittäminen sekä lähipalveluiden turvaaminenovat tärkeitä. Listallamme on monen asian asiantuntijoita, Itse olenerikoisasiantuntija hankinnoissa ja markkinoinnissa sekä lähes 30 vuoden kokemuksellarakennusalalla mm. hankintapäällikkönä, nauttien nykyään eläkettä ja ollen sivutoiminenmetsätalouden yrittäjä.

Tutustu vaalikoneessa ja eri sosiaalisen medianvälityksellä sivuillani olevaan tietämykseeni ja vastaako ne juuri Sinun näkökantojasi. Silmäile myös facebook- ja kotisivuprofiileitani. Erityisestiolen ympäristö- ja luontolähtöisen elämänkatsomuksen mukaan kauan ajanutlähellä tuotetun tavaran, elintarvikkeiden ja palveluiden saamiseksiensisijaiseksi vaihtoehdoksi. Logistisesti lähituotanto on edullista sekä siinä on puhtautta. tuoreutta ja pieni hiilijalanjälki. Koronahässäkkä puoltaa myösläheltä saatavia ja useita strategisten tuotteiden hankintalähteitä. Etelä-Pirkanmaan jäsenalueen2 ehdokkaat ovat luettelossa numerosta 80 - 203 . Anna äänesi kuulua .

Ystävällisin terveisin

Matti Pirhonen,

matti.j.pirhone@gmail.com 

https://vaalit.edita.fi/pirkanmaa-vaalikone/448B60F7-62FB-4E4F-B0B9-D1BD74CA48CF?fbclid=IwAR3w7neFmIYQszrmeQ6nY0KmvGHwVWczY_XhyrKLmqzu4tgJL2MxuCLHHqQ

------------------------------------------

Pirkanmaan ELY-keskus on kuuluttanut 11.9. YVA-ohjelman hankkeesta  valtatie 3 parantaminen välillä Lempäälä Pirkkala.  Parantamisen laajuudesta ovat vaihtoehdot 0. 0+, 1, ja 2.  Kirjallisia mielipiteitä voi jättää 18.10.2019 mennessä ELY:yn.  ELY:n kuulutuksessa mainittu kaikille avoin yleisötilaisuus on Sääksjärven koululla  ti 17.9. klo 18 -20 (kahvia 17:30).  Kuulutus on luettavissa esim.11.9. Pirkkalaisesta.    Laitan asiaa koskevan linkin kirjoitukseni loppuun,  Alla olen listannut joitain hanketta koskevia näkökulmia keskustelua ja mielipiteitä varten puntaroitavaksi:

 

  1)Asukkaiden ja omakotikiinteistöjen näkökulmaa;

-  Varmaan melu on joka vaihtoehdossa yksi merkittävimmistä haitoista ja että esim. rampit tulevat moottoritien  Puskiaisten oikaisun vaihtoehdossa  aivan omakotikiinteistöjen nurkkiin kiinni. 

- Melu, pöly, valosaaste, ulkoilureittien väheneminen, reittien katkeileminen, marjastus, sienestys yms, ehkä ilman laatu, saasteet, hengityselinten sairaudet, happea tuottavan yhteyttävän metsän ja muun kasvillisuuden pinta-alan pieneneminen. hiilinielujen väheneminen ovat oleellisia haittoja laajamittaisessa teiden rakentamisen seurauksina.

-jokaisen asukkaan itse tuntemat haitat ja edut eri vaihtoehdoille juuri omalla asuinalueella ja liikkumisalueellaan

-omakoti- ja kyläyhdistyksillä on erilaisia intressejä eri vaihtoehdoissa, eri kohdissa teiden läheisyydessä. 

- Eri yhdistykset, joiden toimintaan eri vaihtoehdot joko suoraan tai välillisesti vaikuttavat,  tekevät omia lausuntojaan omista lähtökohdistaan  Mukaan luettuna eri harrastauksia edustavat toimijat ja yhdistykset.

- Avainasemassa ovat asukasyhdistykset erityisesti Sääksjärven, Kuljun, Pirkkalan Järvenpään, Sorkkalan, Toivion, yhdistykset.  Saattaapi koskea laajasti myös Pirkkalan Sankilaa ja Killoakin.  Kaikilla alueilla ei ole omaa asukkaita edustavaa yhdistystä, siinä tapauksessa avainasemassa voi olla esim Pirkkalan omakotiyhdistykset OKYT ry.

 

-Eri alueilla kannattaa tutkia, mitä haittoja ja hyötyjä eri vaihtoehdoilla asukkaiden näkökulmiin on.   0+ ei kaikilla alueilla ole välttämättä pahin tai paras asukaiden viihtyvyyden kannalta, mutta kokonaisuutena kaikki alueet huomioiden todennäköisesti vähiten haittoja aiheuttava. Ilman mitään ratkaisuja( 0-vaihtoehto) näiden teiden suhteen ei selvittäne  (oma mielipiteeni)

 

2)Ympäristön ja ympäristöyhdistysten näkökulmaa:  tärkeitä asioita  (osa  luonnollisesti myös asukkaiden ja asukasyhdistysten näkökulmista)ovat:

- olemassaolevien rakenteiden ja väylien hyödyntäminen ja pirstoutumisen estäminen

-mahdollisesti uudet väylät oikaisu, kehätie, ml  mahdolliset raidevaihtoehdot samaan putkeen

-kallioiden louhinnan minimointi  (uusiutumattomat luonnonvarat, vesitasapaino, hulevedet, pienvedet, viemärit yms.), Kurikkakallion,  Multivuoren säilyttäminen sekä riittävät etäisyydet Perimmäisen ja Pulkajärven luonnonsuojelu-  ja  natura-alueisiin

-luonnon monimuotoisuus säilytettävä, eläinten liikkuminen, isolaattien ehkäisy

-saastuminen, melusaaste ainoat hiljaisten paikkojen menetys esim. Pulkajärven rotko, valosaaste keskelle erämaata valoja Puskiainen/kehätie

-retkeily ja ulkoilu maastojen täydellinen tuho Puskiainen/kehätie

-marjastus, sienestys, hengitysilman, ilmanlaadun ja hiilijalanjäljen  heikkeneminn uusien väylien rakentamisessa uusille melko neitseellisille alueille. 

 

3)  Kunnallisia näkökulmia:

-Ohitustiet palvelevat pääosin läpiajoliikennettä, aikasäästöllä tosiasiassa 3 -4 min, tai onko sitä?

-Pirkkalan todelliseen ja teoreettiseen hiilitaseeseen aiheutuu läpikulkuliikenteestä heikennystä

-laskennalliset hiilidioksiinipäästöt tulevat tilastoinnissa Pirkkalan piikkiin, Lempäälän osalta Lempäälän piikkiin

-onko rakentamisen aiheuttama hiilijalanjälki huomioitu todellisena

-moottoritien oikaisu ja eteläinen kehätie tuovat muuta tieverkostoa, katuja ja rakentamista uusien jättiväylien varteen, mikä puolestaan entisestään heikentää luonnon monimuotoisuutta ja hiilijalanjälkeä.  Kestävän kehityksen ohjelmien toteuttaminen vaikeutuu.

-etuna Puskiaisten oikaisuun voidaan kunnallisella tasolla katsoa työpaikkojen lisääntymistä, mutta se tulee ympäristön kustannuksella ja on pois joltain toiselta paikkakunnalta.  Kunnallisiin investointeihin ei välttämättä ole varaa (kestävyysvaje, ikärakenteen heikkeneminen)

-luontomatkailun kasvu heikkenee ja kulttuuriympäristöt supistuvat

 

4)Yhteiskunnallista näkökulmaa:

-ei tarvetta uusille väylille , kasvutavoitteet loiventuneet, mahtuvat entisiä väyliä hyödyntäen,    väestönmäärä  pienentyminen 50 v kuluessa, hajakeskittäminen, etätyö                                                              -painopiste siirtynyt Helsinki-Vantaan lentokntän kehittämiseen,  kolmannen ja neljännen raiteen myötä painopiste kasvussa siirtynyt Tampere- Helsinki akselille, nauhataajamineen kasvu välille Tampere - Helsinki. 

-  Ei suurempaa tarvetta Tampereen ohitukseen Puskiaisesta,  hyödyt ajansäästössä minimaaliset

- onko realistisia kustannusarviointeja eri vaihtoehdoille?  Perustuvatko kustannusarviot historialliseen tietoon vai realistisiin tulevaisuuden arviointeihin?  Onko luonnon tuhoutumiselle asetettu mitattavat kustannusarvot?

Yhteiskunnallisia arvoja:

-olemassaolevien tieverkkojen kunnossapito, onko varaa siihen ylimitoitettujen väylähankkeiden toteutuessa?

-ei järkevää sijoitta rahaa uusiin väyliin, vaan raha pitää sijoittaa innovaatioihin ja näkökulma voisi olla liikenteelliset innovaatiot, uudet liikennöimisvaihtoehdot tulevaisuudessa

- ihmisten viihtyisyyttä ja terveyttä palvelevat innovaatiot ja investoinnit, tietotaitoyritykset eivät tarvitse uusia leveitä väyliä.

-luontomatkailu, maisema-arvot, luontosormet asutuskeskusten sisään, allergiaperäisten sairauksien ehkäisy, hyvinvointi luonnosta

 

Tässä vain vajaalla listauksella tuotuja näkökulmia. Jokainen ihminen ja yhdistys puntaroikoon haittoja ja hyötyjä omasta lähtökohdastaan.  Osallistumalla YVA-tilaisuuksiin sekä jättämällä mielipiteitä voit vaikuttaa oman alueesi viihtyvyyteen, aluekehitykseen, ympäristöön ja palveluihin. Tässä YVA:ssa on vaihtoehtoja jokaiseen makuun.

Matti Pirhonen

 

LINKKI ELYN TIEDOTTEESEEN;  https://www.ymparisto.fi/VT3LempaalaTamperePirkkalaYVA

 

 

MATTI PIRHONEN

 

EDUSKUNTAVAALEISTA KOHTI KUNTAVAALEJA

Eduskuntavaaleista kuljemme EU-vaalien kautta kohti kuntavaaleja.  Vaalitulos on kestävän kehittyksen kannalta ristiriitainen.  Keskusta menetti paikkoja, vaikka se jonti työllisyyden nousuun ja talouden kuntoon.  Ilman kestävää taloutta ei voida huolehtia ympäristöstä, palveluista ja ihmisistä oli sitten kysymyksessä yksityinen ihminen, kunta, valtio tai mikä organisaatio tahansa.Populistiset voimat, tiedotusvälineet ja monet muut tahot hyökkäsivät hallitusta vastaan asiattomilla argumenteilla ja antoivat lupauksia, joita ei voi toteuttaa.  Tosin oli vikaa myös sysissä ja sepissä.  Eivät toimenpiteet koskaan voi olla kaikkien mieleen. Päätöksissä tulee olla kaukokatseisuutta ja arvostelijoilta tämä monesti unohtuu.   Unohdettiin konsensus, joka on ollut maan tapa käräjäkiviltä nykypäivään asti pohjoismaisessa päätöksenteossa.

Kestävän kehityksen perimmäinen tehtävä on jättää tila seuraavalle sukupolvelle yhtä hyvässä tai paremmassa kunnossa kuin se oli saataessa. Valtion talous on nyt paremmassa kunnossa kuin edeltävällä hallituksella.  Ympäristön tilassa toki on toivomisen varaa, mutta hallitus on tehnyt rohkeita avauksia ja kireän aikataulun hiilineutraliteetin saavuttamiseksi. Siis Keskustan vuoden 1973 periaateohjelma "kohti vihreämpää yhteiskuntaa" näyttää toteutuvan.   Keskusta oli poliittisista puolueista ensimmäinen, joka teki kestävän kehityksen ohjelman. Vihreät puolue syntyi Koijärviliikkeen myötävirrassa vajaa 10 vuotta myöhemmin, joka kuitenkin oli tuontitavaraa. Kiitos toki myös viheille.

Ei mikään puolue voi yksinomistaa jotain suuntaa kuten vihreää liikettä.. Se on kuin tuulen omistamista ja tuuleen kirjoittamista. Luonnosta jonkilaisena herätyksen asiaan 7-vuotiaana saaneena voin kirjoittaa esimerkin. Tietty uusi puolue kuvitteli omistavansa kaikki luonnon puolesta taistelevat ihmiset. Kun jokin puolue tai ryhmittymä ottaa esim. luonnon käsikassarakseen, se tekee luonnolle kaikkein suurimman vahingon. Se imee itseensä väkeä ja voimaa muista ryhmistä. Seurauksena on muiden puolueiden yksipuolisen ja välinpitämätön suhtautumiseen luontoon. Luonnonsuojelussa tärkeintä on, että joka ryhmässä tai puolueessa olisi väkeä, joka ymmärtää luonnon monimuotoisuuden tärkeyden mikrobitaasolta valaaseen, vuorovaikutuksen eliökunnassa, yhteyttämisen kokonaisuuden kiertokulun kautta ja ihmisen osana tätä erittäin monisyistä prosessia. Tämän ymmärtäminen on avain asiaan, jota tulee joka ryhmittymän toiminnassa olla tärkeimmällä sijalla. Miettiä voi myös mikä voima tätä prosessia ohjaa ja onko ihmisellä syvähenkisiä tarpeita. Jos tuhoamme yhteyden luontoon ja ihmisyyteen lopuu meiltä leipä. Samoin on maaseutu. Ei sitä omista kuin pienissä lohkoissa ihminen tai joukko ihmisotuksia. Maaseutu. luonto, asutuskeskukset, kaupungit, yritykset, yhteisöt, kunnat, seurakunnat ja valtio ovat osa tätä systeemiä, jota kutsumme yhteiskunnaksi. Ja täällä pohjan perillä me kutsumme tätä Suomeksi. Jos emme ole konsensushakuisia, niin tärkeimmät osat tuhoutuvat. Tärkein on luonnon monimuotoisuus, eliöstön monipuolisuus, peltojen kasvu, ihmisen hyvinvointi osana luontoa ja kulttuuria. Koska ihminen viisastuu? Vai onko jo liian myöhäistä. Herätään siis uudistamaan hallintomalleja ja ihmisotusten organisaatioita, mutta ensin pitää ymmärtää, mistä kasvu ja leipä tulee. Tervetuloa uudistavat voimat ekologiseen liikkeeseen kunnioittaen perinteitämme ja yhteistä hyvää talvisodan hengessä.  Vihreyttä ja lämpöä jokaiseen puolueeseen ja ilotkaamme ainutlaatuisesta luonnostamme, perinnebiotoopeista sekä perinnemaisemista.

Matti Pirhonen


Taas on noussut sosiaalisessa verostossa tuo älytön hinku saada Pirkkalaan asti raitiotie. Ekologisesta näkökulmasta tarkistellen esitän muutamia näkökohtia keskusteluun: Lentoliikenne on hiilijalanjäljen kannalta huonoin vaihtoehto. Eli lentoliikenteen lisääminen imee perässään kaikki suuret väylähankeet Lempäälän ja Pirkkalan välillä. Nyt jo liikaa rakennetaan arseenipitoiseen Pirkkalaan, ei siis ole mitään järkeä tuolle matkustajamäärälle rakentaa turhaa raitiotietä. Jos emme korosta liikaa lentoliikenteen kasvua, vältymme ainakin kaikkien väylähankkeiden tulemisesta 50 vuoden tähtäimellä. Kaikkihan te poliitikot tiedätte, että Seutula-Vantaan kenttään on satsattu paljon. He ovat voittaneet alueellisen kilpailun maakuntia vastaan. Kehärata palvelee erinomaisesti. Yhteydet Suomesta ulkomaille tulevat kehittymään sieltä. Tampereelle pääsee erittäin mukavasti kohta lähes tunnissa sieltä, erinomaisissa vaunuissa. Jos kehitetään enemmän valta-akselia lisäraitein Tampereelta Helsinkiin ja nauhataajamia Tampereelta Hämeen linnaan, on turha hinkua tänne Pirkkalaan pirstovia väylähankkeita. Sitäpaitsi täytyy ajatella aikaa eteenpäin 50 vuotta. Silloin ei käytetä fossiilisia polttoaineita, bussit kulkevat sähköllä (huom. Suomesta tulee akkuteollisuuden ja sähköautoilun johtava maa, Ullavan valtavat litmium löydöt). Työt tehdään pääosin etätöinä. Nautitaan siis vielä pirstomattomista metsistä. Niistä voivat nauttia vielä lasten lapsemmekin, jos päättjillä on järkeä ja ajattelukykyä riittävästi. Aiheseen voitte tutustua kirjoituksista. www.mattipirhonen.com Tampere tehkööt omat tuhlailunsa ihan rauhassa, kun päätyivät älyttömän kalliiseen ratikkavaihtoehtoon. Vaan kaipa he haluvat Pirkkalan rahoittajaksi huteralla pohjalla oleviin kustannuslaskelmiinsa ja toteutukseen.Lähes kaikki Suomessa olevat suurhankkeet eivät ole toteutuneet arvioiden mukaan ja arvioidussa aikataulussa, esimerkkinä Länsi-Metro. Keskitytään nyt Pirkkalassa koulutukseen, kunnille jäävään terveyskasvatuseen, Näkökulma pitää olla tarpeeksi laaja. Luonnon monimuotoisuus ja riittävästi metsiä torjuu uusien lääketieteellisten tutkimusten mukaan erinomaisesti sairauksia kuten allergioita. Eläkäämme kohtuutaloudessa eikä syödä tulevien sukupolvien elinmahdollisuuksia.

Kertokaahan nyt, haluatteko Pirkkalaan raitiotien lentokentälle?

Matti Pirhonen

Kiitos kaikille äänestäjilleni, taustavaikuttajille ja ystävilleni tuesta vaalikampanjani aikana. Putoaminen viime metreillä valtuustosta oli jälleen kohtaloni. Putoaminen 91 äänellä oli kuitenkin Pirkkalan historian ennätys. Kaksi ääntä olisi vielä tarvittu. Äkillinen viikon sairastelu tiputuksineen ehkä Suomen parhaassa terveyskeskuksessa vei voimia, enkä voinut olla täysillä mukana kotiuttamassa ääniä. Pormestarijärjestelmä ja eduskunnan vallassa olevat asiat saivat liian suuren huomion ja vinouttivat äänestystulosta. Ajatukseni, että nämä olivat paikalliset HENKILÖVAALIT eivät tavoittaneet riittävästi äänestäjiä. Valtakunnallisilla asioilla ei ole tekemistä paikallisen kunnan asioiden kanssa. Valtakunnallisilla tiedotusvälineissä, vaalikoneissa ja ajankohtaisohjelmissa kuntavaaleja ennen oli hämmästyttävä kyky siirtää huomio pois KUNTAVAALEISTA.

Julkisuuteen tullut tieto, että Pirkkalassa asiat ovat Parhaiten Suomessa, loi äänestäjiin lintukotomaisen turvallisuuden tunteen. Hyvähän tyytyväisyys tietenkin on. Vaalitoreilla asia kulminoitui kuitenkin liian positiiviseksi. Positiivisuuteen liittyykin vaara, että ei osata nähdä tulevaisuuteen, uhkiin ja käyttämättä jääviin mahdollisuuksiin. Halutaan elää lintukodossa. Monet ehdokkaat myötäilivät passiivista tyytyväisyyttä ja ottivat jopa kunnian itselleen. Kunnia on kaikkien kuntalaisten sodanjälkeinen työ perheiden ja kunnan puolesta yhteisöllisesti.

Vaaliteemani: Ympäristö, luonnon monimuotoisuus, kohtuu talous, kestävä kehitys, pitkäntähtäyksen investointisuunnittelu, terveys ja hyvinvointipalveluiden turvaaminen maakuntahalinnon siirtymisvaiheessa ei purrut. Onneksi samoja asioita painottavia ystäviäni pääsi toisista ryhmittymistä joitain läpi.
Katteettomia ja vaikeasti mitattavia vaalilupauksia oli tiedotusvälineet pullollaan - ehkä niin on hyväkin. Niin kuin ryhmätyöideoinnissakin jokin prosentin kymmenys ideoista päätyy jatkojalostukseen. Parasta menestystä niille ystävilleni toisissa ryhmittymissä, joita kampanjat onnistivat. Valitettavasti vaalilupaustani: " Kokoan valtuutetuista ryhmän edistämään ympäristöarvoja kaavoituksessa" en nyt suoraan voi toteuttaa. Työtä kohtuutalouden, ympäristön, terveyden ja Pirkkalan asukkaiden puolesta tulen jatkamaan verkostoissa ehkä tämän vuoden loppuun.

Ystävällisesti

Matti

Muista äänestää numeroa 146  Pirkkala

Kirjoitus Pirkkalaisessa 5.4.2017

Kuntakaavoitus ja kuntalaisen kuuleminen

Toivion osayleiskaava on päivän puheenaihe. Suomen luonnonsuojeluliitto on valinnut alueelle sijoittuvan n. 500 hehtaarin alueen yhdeksi Suomen sadasta luontohelmestä.  Tämä Taaporinvuoren alue uhkaa kaavoituksen seurauksena tuhoutua.   Toivioon kaavaillaan satoja uusia asuntoa, mikä entisestään kaventaa luontoaluetta

Yleiskaavan suunnittelu alkoi vuorovaikutteisesti ja kaavaan oli mahdollisuus antaa palautetta netin kautta.  Kaavatilaisuus järjestettiin Toiviossa,  jossa oli myös luvattu ottaa asukkaat mukaan suunnitteluun. Mukanaolo asukkaiden näkökulmasta ei ole täysin toteutunut.  

Nyt Toivion asukkaat odottavat tietoa yleiskaavan etenemisestä ja mahdollisuutta vaikuttaa  asuinympäristönsä turvallisuuteen, viihtyisyyteen ja luontoarvoihin.  Suurimpina uhkina nähdään rakennusaikainen liikenne ja tulevat uudet kokoojatiet.   Pahin ennuste on, että kokoojatie tuhoaisi valtakunnallisesti arvokkaan Taaporinvuoren jyrkän Pyramiitinnotkon. Rotkon korkeuserot ja luonnon monimuotoisuus ovat ainutlaatuiset

 Kunnan tulisi kuulla asukkaita herkällä korvalla.  Kansalaisyhteiskunnassa avoin yhteisöllinen vuorovaikutus on välttämätöntä.  Kun asukkaat otettaisiin mukaan suunnitteluun, osapuolten sitoutuminen kaavan lopputulokseen olisi ongelmatonta. Vuorovaikutus poistaisi myös hankeaikaa pidentäviä valituksia ja säästäisi kaikkien osapuolien kustannuksia. Toivoa sopii, että erityisesti liikennekysymyksestä keskusteltaisiin paikallisten asiantuntijoiden, kuntapäättäjien ja asukkaiden kesken. Pahin ennuste on, että esille tulee vain yksi pureskelematon vaihtoehto.  Yleiskaavalla on laaja vaikutus Tampereen, Lempäälän ja Pirkkalan asukkaisiin ulkoilumahdollisuuksien heiketessä.

Pirkkalan kaavoitusprosesseja voidaan kehittää lain vaatimasta laajempaan. Yhteistyö asukkaiden, asukasyhdistysten ja ympäristöjärjestöjen kanssa toisi avoimuutta.  Ehkä näin voisimme säästää luontohelmemme, Toivion vihreän lipun koulun takapihan ja viihtyisän miljöön tuleville sukupolville. Suomen sadan vuoden itsenäisyyden kunniaksi tuli Taaporinvuori luontohelmeksi.  Suomi säilyy, mutta helmi jää arvailujen varaan.

Matti Pirhonen

Pirkkalan 1.varavaltuutettu (Kesk.)

valtuustoehdokas (Kesk.)

-----------------------

Vaalikampanjani alkoi joulukuussa enimmäisellä flyerillä joulumarkkinoilla.Tulevalla valtuustokaudella tärkeitä asioita ovat palveluiden turvaaminen tilanteessa, jossa kunnan toiminnoista ja verotuloista siirtyy n. 50% pois. Tässä siirtymävaiheessa maakuntahallintoon ja SOTE-alueeseen pääpaino on asetettava kuntalaisten ja kunnan etujen turvaamiseen ja joustavaan, nopeaan sekä aukottomaan toimintaan. Tässä tarvitaan valtuutetuiksi monipuolisia asiantuntijoita.
 
Valtuustoon valitaan IHMISIÄ päättäjiksi. Pormestarin valitsee valtuusto. Yksi tärkeimmistä asioista on saada valtuustoon ympäristön- ja luonnonsuojelun todellisia asiantuntijoita sekä kestävän kehityksen todellisia toteuttajia. Kaavoitusasioissa ympäristöasiantuntijoiden, asukasyhdistysten ja jokaisen aktiivisen kansalaisen panos nousee arvoon arvaamattomaan, kun yhtenäisiä metsäalueita ja kulttuurimaisemia pilkotaan ja luonnon monimuotoisuutta tuhotaan. Annan jo tässä vaiheessa yhden vaalilupauksen: Jos tulen valituksi jälleen valtuustoon, kokoan neuvottelevan ympäristöryhmän yli puoluerajojen edistämään ympäristönäkökohtia. Valtuustokaudella yhteistyötä on tehtävä kaikkien puolueiden kesken. Edellisten vaalikausien koaliitioajattelutapa ei saa jatkua, jokaisen valtuutetun itsenäistä vaikutusmahdollisuutta on tuettava. No itse asiaan: Tässä teille on tarjolla verkostoitunut ja monen asian osaaja. Kuuntelen herkällä korvalla juuri Sinua: vieraile kotisivuillani: www.mattipirhonen.com

Matti Pirhonen

ÄÄNESTYSNUMERO   146


Kommentit

12.12.2021 18.05  lilyrv3

Enjoy daily galleries
http://fuckpornhotsexgreenisland.miaxxx.com/?tori
porn fucking trailers jade pearson porn santa gay porn boy poorn erection kissing and fuck porn


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini