Hyvä sivustoni vierailija 27.09.2026
Vähään aikaan en ole ehtinyt täydentää sivustoani. Nyt syksyllä 2026 on taas kirjoittamisen aika. Tervetuloa seuraamaan. Ensin lyhyt tiedote asettumisestani Pirkkalan seurakutavaalien ehdokkaaksi Lähde-ryhmässä. Seurakuntavaalit järjestetään su 15.11.2026 ja ennakkoäänestys 03 - 07.11.2026. Vaaleilla valitaan 27 jäsentä seurakunnan kirkkovaltuustoon vuosiksi 2027 - 2030.
Ryhmä-Lähde on täysin puoluepoliittisesti sitoutumaton ja politiikkaa siellä ei harrasteta. Kerron ryhmästä tarkemmin seuraavissa päivityksissä. Ryhmällä on omat nettisivut osoitteessa www.turvallinen.com. Sivusto on jo auki, mutta sitä täydennetään koko ajan. Sinne avautuu jokaisen Ryhmä-lähteen ehdokkaan oma profiili. Laitan alle oman profiilini luonnoksen, johon siis voitte tutustua jo etukäteen.
Pirkkalassa seurakuntaan kuuluu yli 65 % kunnan väestöstä, joten kotisivuni tavoittaa valta-osan heistä. Asut missä hyvänsä, kannattaa kirkkoon kuulumattomankin tiedottaa mahdollisuudesta vaikuttaa vaalien tulokseen kertoen sopivista ehdokkaista lähipiirissään. Muualla asuva seuraajani kannattaa tutustua paikaalisten seurakuntien ehdokkaisiin. Ehdokkaita löytyy konservatiivisistä liberaaleihin. Alla siis oma profiilini:
-------------------------------------
MATTI PIRHONEN
Hankintapäällikkö eläkkeellä, metsätalousyrittäjä
Kotisivut: www.mattipirhonen.com, https://www.facebook.com/matti.j.pirhonen/, https://www.facebook.com/pirhma/ , https://x.com/matti_pirhonen , https://www.instagram.com/matti.j.pirhone
Kuka olen?
Ikä: 73-vuotias
Koulutus: ylioppilas
yo-merkonomi (markkinointilinja)
materiaalitoimintojen johtamisen tutkinto MTD
lukuisia ammattiin, luottamustehtäviin ja kieliin liittyviä kursseja
Kielitaito: suomi, ruotsi, saksa, englanti, italia, (latina)
Perhe: puoliso Pirkko Leponiemi-Pirhonen, kanttori, sekä kaksi aikuista lasta ja 5 lastenlasta eli vunukkaa. Lapset asuvat jo muualla. Olen asunut Lempäälässä, Vantaalla, Kangasalla ja Pirkkalassa.
Työhistoria ja yrittäjyys: Vuodesta 1974 suurten ja keskisuurten rakennusliikkeiden hankintamiehenä ja hankintapäällikkönä noin 27 vuoden ajan Pirkanmaalla ja Helsingissä. Myös markkinoinnin ja hankinnan konsulttitehtäviä. Nykyisin eläkkeellä. Vuodesta 2018 alkaen olen toiminut sivutoimisena ekometsätalousyrittäjänä.
Harrastukset: luonto, luonnonsuojelu, linnut, ympäristönsuojelu, kulttuurimaisemat, kansallinen kulttuurityö, Karjalan historia ja järjestötoiminta lukuisissa yhdistyksissä, joissa olen toiminut puheenjohtajana, varapuheenjohtajana, hallituksen jäsenenä tai aktiivisena toimijana. Järjestöt joissa olen aiemmin toiminut paikallisella, piiri- ja osin valtakunnallisella tasolla mukana ovat mm Karjalan Liitto, Luonnonsuojeluliitto, Diabetesliitto, kotiseutuyhdistykset. Mainittakoon vielä joitain tämänhetkisiä tehtäviä: Pirkkalan Karjala-seuran kunniapuheenjohtaja, Karjalaseurojen Pirkanmaan piirin hengellisen toimikunnan pj, Pirkkalan omakotiyhdistykset OKYT Toivion edustaja. Metsäalalla olen MHY Länsisuomen valtuustossa. Kunnallisella alalla olen ollut 18 vuotta Pirkkalan kunnan tarkastuslautakunnan jäsenenä ja saman ajan vara- tai välillä kunnanvaltuutettuna. Tarkemmin minusta voi lukea kotisivuiltani tai sosiaalisesta mediasta, klikkaa auki yllä olevista superlinkeistä. Seurakunnallisesta toiminnasta: Olen ollut taustavaikuttajana Pirkkalaisen messun, Karjalaisen Juhlamessun ja Hämäläis-Karjalaisen messun suunnittelussa, toteutuksessa ja tiedottamisessa. Samalla olen toiminut näissä kansanmessuissa ja konserteissa kirkkoväärtinä. Lauloin kraak-kuorossa ja kirkkokuoron ”paussilaulajana” sekä nykyään kirkkoveräjän kuorossa. Yhteisöllisyyttä toteutan käymällä Pirkkalan seurakunnan miesten saunailloissa.
Miksi olen ehdolla?
Olen nyt ensi kertaa ehdolla, koska tunsin aiemmin itseni jääviksi tehtävään vaimoni ollessa kanttorin virassa Pirkkalan seurakunnassa 34 vuotta. Nyt eläkkeellä ollessaan hän tekee ”keikkatöitä” seurakunnalle ja kuoronjohtoa Kirkkoveräjän kuorossa. Näin esteellisyyteni on omasta näkökulmasta poistunut. Hallinnollisen, seurakunnallisen ja yhteisöllisen taustani vuoksi voin tarjota seurakuntalaisille kokemukseni käyttöön ja tuoda lisäarvoa kirkolle.
Tavoitteitani ja ajatuksiani
Miksi valitsin Ryhmä- lähteen? Ryhmän tavoitteet vastaavat melko hyvin omia näkemyksiäni. Kirkollisissa asioissa olen jonkin verran konservatiivinen, vaikka yhteiskunnallisissa asioissa olen pikemmin edistyksellinen. Olen ollut taustavaikuttajana” Kirkko keskellämme-ryhmässä”. Kutsuttuna toimin yhdistyneessä ryhmässä. Lähde-ryhmän tavoitteiden lisäksi tuon esiin omia näkökulmiani valtuustovaaleihin:
- Pirkkalan seurakunnan toiminta ja talous ovat valtakunnallisesti huippuluokkaa. Siitä huolimatta tulevaisuuteen tulee varautua kehittämällä toimintoja ja taloutta asiantuntemuksella, vaikuttavuudella ja monipuolisella panostuksella. Kiinteistöjen määrä, laatu, muuttuvat ulkoiset olosuhteet ja henkilöstömäärän kasvu vaatii tarkkaa talouden seurantaa ja hankintatoiminnan tehostamista. Saavutettavat säästöt pitää suunnata diakonia, perhe-, nuoriso-, ia ikääntyvien toimintaan.
- Toimintaa on suunnattava enemmän seurakuntalaisia osallistavaan ja yhdessä tehtävään toimintaan, esimerkkinä matalan kynnyksen messut
- Pirkkalassa jäsenten pysyminen seurakunnan yhteydessä on ollut valtakunnallisestikin hyvää. Monipuolinen toiminta ja matalan kynnyksen periaate takaavat pysyvyyden seurakunnassa. Strategian ja vision kehittämiseen on panostettava, mikä on valtuutettujen avaintehtävä. Yksittäisenä asiana nostaisin luonnon kunnioittamisen lähteenä hyvinvointiin. ” Metsä olkoon kirkkomme” Lotjan leirikeskus retkineen palvelee hyvin luotokaipuutamme.
Minulle tärkeitä asioita
Pidän tärkeänä kunnioittaa ihmistä, kuunnella mielipiteitä herkällä korvalla ja keskustella asioista syvällisesti. Erityisesti koen syvällisesti kahdeksannen käskyn sanoman. Tähän sisältyy rehellisyys ja toisen ihmisen loukkaamattomuus. Toivoisin, että väärän todistuksen lausumista (valehtelua) ei tapahtuisi missään yhteisöissä eikä yksityisessä elämässä.
Pitkällä tähtäimellä yleisellä tasolla toivoisin, että kirkkovaltuustoissa siirryttäisiin konsensus käytäntöön asioista sopimiseen. Kirkko ei ole poliittisen väännön alttari. Lakia toivoisin muutettavan, että valtuustovaaleissa siirryttäisiin suhteellisesta vaalitavasta suoraan henkilövaalitapaan. Silloin valtuustoon pääsisivät ne, jotka eniten ääniä saavat ja eniten seurakunnan puolesta toimivat.
--------------------------------
Kuvaus Ryhmä-lähteestä
Mikä ryhmää yhdistää?
Ryhmä Lähde on poliittisesti sitoutumaton, seurakuntaan sitoutunut. Vaikka ehdokkaillamme on erilaisia hengellisiä taustoja, meille kaikille tärkeintä on kristinuskon sanoma Jeesuksesta. Olemme aktiivisesti mukana seurakunnan toiminnassa ja meitä yhdistää näky seurakunnasta elävänä, Jeesusta seuraavana yhteisönä, jossa on tilaa uskoa, epäillä ja epäröidä.
Mitä ryhmä tavoittelee?
Yleisen ilmapiirin polarisoituessa haluamme edistää seurakuntaa, jossa ollaan yhdessä saman Isän lapsina, vaikka kaikesta ei oltaisi yhtä mieltä. Haluamme luoda kaikenikäisille turvallista yhteisöä, jossa voi kasvaa hengellisesti ja löytää toivon, tarkoituksen ja oman tehtävänsä seurakunnan vapaaehtoisena. Tehtävämme on osoittaa rakkautta erityisesti heikoimmille ja suojella luontoa.